Veteraanijärjestöt valmistautuvat perinneaikaan

Yhdistyksen toimintaa ja jäseniä tukeneita Risto Vierikkaa ja Ismo Niemeä muistettiin Sotaveteraaniliiton Standaarilla.

Kunniakansalaistemme sotiemme 1939–1945 veteraanien joukko harvenee ja vääjäämättömästi viimeisetkin poistuvat riveistä muutaman vuoden kuluessa.

Luopioisten Sotaveteraanit ry:n jäsenistössä heitä on vielä kuusi henkilöä, ja kaikki jo yli 95-vuotiaita. Kun yhtään veteraania ei enää ole jäsenenä, on yhdistys veteraaniyhdistyksenä lopetettava, alkaa niin sanottu perinneaika.

Vuonna 2003 on perustettu Tammenlehvän Perinneliitto, jonka tarkoituksena on valtakunnallisesti vaalia sotiemme 1939–45 veteraanien perinnettä. Sen jäseneksi voivat liittyä kaikki veteraaniemme asioita hoitaneet jäsenyhteisöt.

Tärkeätä työtä perinteen vaalimisessa tehdään mSotayös paikallisesti. Luopioisissa asiat on sovittu siten, että Luopioisten Reserviläiset ry ja Luopioisten Reserviupseerit ry ottavat vastuun luopioislaisen veteraaniperinteen vaalimisesta, kun Luopioisten Sotaveteraanit ry lopettaa toimintansa.

Arvokas perintö talteen

Veteraanien arvokas perintö on jaettava sukupolvelta toiselle, jotta he ymmärtäisivät sen merkityksen ja ettei uusia veteraaneja tässä mielessä enää tulisi.

Luopioisten sotaveteraanit ry jatkaa vielä toimintaansa ja piti vuosikokouksensa Mikkolan navetan kokoustilassa. Aluksi muistettiin kuluneen kauden aikana pois nukkuneita sytyttämällä heille kynttilät ja pitämällä hiljainen hetki.

Muistettiin myös tukijoitamme Risto Vierikkaa ja Ismo Niemeä ojentamalla heille Sotaveteraaniliiton standaari.

Luopioisten Sotaveteraanit ry:n ja sen hallituksen puheenjohtajana toimii edelleen Timo Ailio ja varapuheenjohtajana Thomas Penttilä. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Kari Keino ja Olli Honkanen. Hallituksessa jatkavat edelleen Marjatta Nurminen, Tarja Helminen, Reijo Anttonen, Tuija Kahtola, Tarja Nemlander ja Jorma Ryytty.

Sihteeri/taloudenhoitajan tehtäviä hoitaa Riitta Vuotari. Perinneasioista vastaavina toimivat Thomas Penttilä, Tomi Riihiranta ja Raimo Salokannel. Toiminnan tarkastajina jatkavat edelleen Jaakko Tuokko ja Irja Hyttilä sekä varalla Tomi Riihiranta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?