Tuplakupla: Kaliforniassa asuva Mikko Ollila tarkastelee lähestyvien presidentinvaalien alla systemaattista rasismia Yhdysvalloissa – ja tekee sen kangasalalaisittain

Kangasalta kotoisin oleva kirjoittaja asuu Kaliforniassa ja kolumnoi syksyn aikana tunnelmista Yhdysvaltojen marraskuisten presidentinvaalien alla.

Lukiessasi iltapäivälehtiä olet kenties huomannut, kuinka sensaatiomaiseen tai jopa pilkkaavaan sävyyn Yhdysvalloista kerrotaan. ”Miten jenkit voivat olla niin pöljiä, että kannattavat Trumpia?” olet ehkä ajatellut. Minä ajattelen samaa, vaikka olen asunut Yhdysvalloissa lähes 30 vuotta.

Yhdysvaltain marraskuiset presidentinvaalit lähestyvät. Vaalit liittyvät läheisesti myös rasismiin ja maata kuohuttaneisiin mielenosoituksiin George Floydin murhan jälkeen.

Yritetäänpä selventää tätä rasismiasiaa kangasalalaisittain. Kuvittele, että Suomen eduskunta päättäisi, että peruskoulutus jaetaan piireihin, ja kukin piiri Suomessa rahoittaa koulujaan kiinteistöverojen kautta. Mitä enemmän omistusasutusta ja mitä hulppeammat talot, sitä enemmän rahaa kouluille. Tämän seurauksena Huutijärven ala-aste saa vuodessa noin kolme kertaa enemmän rahoitusta kuin Suorama. Huutijärven lasten akateeminen suorituskyky paranee, ja suurin osa Kangasalle muuttavista vauraista perheistä alkaa valita Huutijärven alueen omakseen kaihtaen Suoramaa. Sattuu olemaan myös niin, että suoramalaisilla on tyypillisesti hieman punertavat hiukset ja hieman tummempi iho, joten heidät on aika helppo tunnistaa – varsinkin jos he haahuilevat Huutijärvellä.

Koska huutijärveläiset haluavat suojella omaisuuttaan – kukapa ei haluaisi – he ovat alkaneet satsata myös ylimääräisiin poliiseihin. Heidän paikallinen poliisinsa etsii epäilyttäviä tyyppejä ja pysäyttelee heitä silloin tällöin. Taktiikka on alentanut rikollisuutta Huutijärven ja Mäyrävuoren suunnalla, varsinkin sen jälkeen kun poliisit ovat kohdistaneet pysäytyksensä punapäisiin ja tummahipiäisiin suoramalaisiin. Muutama suoramalainen on jopa kuollut alettuaan kamppailla poliisin kanssa Mäyriksessä.

Koska vauras asutus on alkanut levitä myös Vesaniemeen, huutijärveläiset lobbasivat eduskuntaa tekemään lain, jonka mukaan pankit voivat käyttää talon sijaintia näillä alueilla kriteerinä hyvän ja halvan lainan antamiselle. Ei olekaan yllätys, että pankit ovat tämän jälkeen keskittyneet lainoittamaan parempia alueita ja välttämään huonompia – varsinkin Suoramaa. Myös Veskun uimarannalla poliisit ovat joutuneet pamputtamaan siellä maleksivia punapäisiä ”surkkeja”.

Tilanne on herättänyt myös Tampereen yliopiston tutkijoiden huomion. Heidän tietojensa mukaan yksikään Suoraman alakoulun käynyt lapsi ei ole valmistunut yliopistosta kahteen vuosikymmeneen. Tutkijat siis ehdottavat ohjelmaa, jossa suoramalaisia tuettaisiin ja he saisivat ekstrapisteitä pääsykokeissa, jotta hekin pääsisivät yliopistotasolle. Tämä ohjelma kuitenkin kaatuu, kun pääosin huutijärveläiset vastustavat sitä sanoen: ”Tämä ei ole reilua! Kenenkään ei tulisi saada erityiskohtelua ja erityisoikeuksia vain sen takia että he ovat Suoramalta!”

Luojan kiitos tämä tarina ei ole totta. Mutta jos se olisi – ja sinä olisit Suoramalta – miltä sinusta tuntuisi? Raivostuttaisiko? Mitä olisit valmis tekemään tilanteen korjaamiseksi, kun pelkkä äänestys vaaleissa ei tunnu auttavan? Protestoisitko tai mellakoisitko?

Tämä tarina ON totta ja arkipäivää Amerikassa. Asun itse Los Angelesin ”Huutijärvellä”, pikkukaupungissa nimeltä La Canada. Talot ovat kalliita, kiinteistöverot suuria ja alakouluikäisten lasteni julkiset koulut…No, aivan hiton hyviä. Miten siis minä itse? Olenko vain viaton, alun perin Rantakoivistosta kotoisin oleva poika, joka ei tietenkään ole eikä halua olla rasisti?

Saapuessani kolmekymmentä vuotta sitten vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ensimmäinen ystäväni oli kamputsealainen poika nimeltä Sackle. Pelasimme futista koulun joukkueessa. Nopeasti tajusin – vaihtariperheeni vihjailujen avulla – että Sacklen kanssa kaveeraaminen saattaisi ikään kuin kuormittaa vaihtarivuottani liikaa. Ehkä pari muuta kaveria nimeltä David, Jon tai Eric olisivat kivempia? Jouluun mennessä Sackle ja minä tuskin näimme toisiamme.

Vuosia myöhemmin menin naimisiin Atlantassa. Häävieraista 100 prosenttia oli valkoisia (heistä kolmasosa suomalaisia) ja palvelushenkilökunnasta 100 prosenttia oli mustia. Eric oli yksi sulhasmiehistäni.

En ole ylpeä edellä mainituista asioista, vaikka toki olen ylpeä siitä, että olen menestynyt hyvin perinteisten mittareiden mukaan. Mutta minun, kuten useimpien muidenkin amerikkalaisten, on ollut tosi vaikeaa myöntää, että menestykseeni ovat johtaneet ne valinnat, jotka ovat edelleen pönkittäneet valkoisten ja ei-valkoisten välistä eriarvoisuutta.

Valitsemani ystävät – David, Jon ja Eric – ovat lakimies, sydäntautilääkäri ja investointipankkiiri. He ovat auttaneet minua ja minä heitä. Lapseni saavat hyvän koulutuksen La Canadassa, mutta heidän – ja meidän koko perheemme – poissaolo vähemmän vauraasta kaupunginosasta vahingoittaa sen kaupunginosan koulutusta. Amerikassa se, mikä on hyvä minulle, on usein ristiriidassa sen kanssa, mikä on hyvä meille kaikille. Ja minä valitsen edelleen sen, mikä on hyvä minulle, jos ja kun kaikki muut tekevät samoin. Tämä on aina ollut osa elämää täällä, mutta se ei tarkoita, että se olisi oikein.

Menestyksen kaipuu saa myös kaltaiseni eurooppalaisen maahanmuuttajan uskottelemaan itselleni, että valkoiset amerikkalaiset kaverini kyllä tietävät, miten asiat ovat. Ja asiathan tuntuvat olevan ihan ok. Täällä on kivaa! Mutta totuus on se, että valkoiset amerikkalaiset ovat eläneet tietämättömänä ja välinpitämättömänä. Ja minä tietämättömänä heidän tietämättömyydestään: tuplakuplassa.

Useimmat Amerikassa kärsivät tilasta, jossa tietoisesti uskotaan, että Amerikka on hyvä, mutta se, mitä näemme ympärillämme, kertoo muusta. Mitä siis tehdä? Aloittaako brutaali itsetutkiskelu ja kova työ todellisuuden muuntamiseksi? Vai uskotellako itselleen, että kaikki on hyvin?

Donald Trump on ikään kuin puudutusaine valkoisille. Hän kertoo, että kaikki oli hyvin ennen kuin kaikki tämä hömpötys alkoi, ja nyt kaikki voi olla hyvin taas. Suomalaiset esi-isäni eivät olleet luomassa amerikkalaista rasismin teatteria, mutta minun on silti vaikea vältellä sitä rasistista kuristusotetta, johon Amerikan historia minut ikään kuin väkisin kietoo.

Eivät amerikkalaiset ole pöljiä. Osa heistä vain yhtyy siihen petolliseen lauluun, jonka mukaan kaikki on ok, jos vain äänestää tietyllä tavalla. Onko mahdollista, että näet ympärilläsi samanlaista, hyvin ihmismäistä käytöstä myös Suomessa? Entä mihin lauluun sinä yhdyt?

 

Lue lisää ulkomailta:

Tarinoita maailmalta: neljä kertomusta ulkomaille päätymisestä ja siellä elämisestä

 

Koronan keskiössä Espanjassa

Mikko Ollila:

  • Asuinpaikka: Kotoisin Kangasalta, asuu nykyisin Kalifornian osavaltiossa.
  • Ammatti: Tuotehallintajohtaja
  • Koulutus: Kirkonkylän ala-aste ja Pikkolan yläaste Kangasalla. Lähti Sammon lukiosta valmistuttuaan opiskelemaan Amerikkaan yliopistoon urheilustipendillä (jääkiekko). Clarkson University (Bachelor of Science ja Master of Science). Yale University (Master of Business Administration).
  • Perhe: Vaimo JoAnn ja 8-vuotias tytär ja 10-vuotias poika

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?