Illasta tulikin illat – ”Pimee kauppa” houkuttelee nyt liikkeelle keskiviikosta lauantaihin

Jo perinteeksi muodostunut Pimeen kaupan ilta pidetään tänäkin vuonna, mutta poikkeuksellisin aromein maustettuna. Onkkaalan ja sen lähialueiden yrittäjien asiakkaita hinnoillaan herättelevä tempaus venytetään nyt jopa neljän illan mittaiseksi, vaikka perjantai säilyykin pääpäivänä kauppiaiden satsauksessa.

Järjestelyllä halutaan tasata väenpaljoutta yhdeltä illalta useammalle päivälle ja siten tehdä tarjousten metsästyksestä turvallisempaa nykyisessä koronatilanteessa. Aiempina vuosina Onkkaalan raitilla ja parkkipaikoilla on ollut liikehdintää tunnelmalliseksi ruuhkaksi asti.

Monipäiväisyydellä halutaan myös tarjota joustavuutta asiointiin ja mahdollisimman monelle asiakkaalle pääsy Pimeen kaupan iltaan.

Tapahtumatarjonta on tällä kertaa jätetty sivurooliin, ja yrittäjät ovat luvanneet satsata ennen kaikkea hulppeisiin tarjouksiin.

Pimeen kaupan ilta näkyy monissa liikkeissä jo keskiviikosta lauantaihin niiden aukioloaikojen mukaan. Pääpaino on perjantai-illassa, jolloin Sydän-Hämeen Lehden pihamaalle rakentuu pieni heijastinpuu. Puusta voi napata mukaansa heijastimen pimenevään syysiltaan.

Illan aikana turvallisuudestaan voi huolehtia myös muistamalla turvavälit, käsihygienian ja muut viranomaisohjeet.

Pimeen kaupan illan tarkemmat tiedot löytyvät tämänviikkoisen Sydän-Hämeen Lehden numeron sivuilta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?