Luopioinen ei ole Suomen älykkäin kylä, ainakaan siinä mielessä kuin Suomen älykkäin kylä -kilpailun raati asiaa katsoo. Luopioista ei valittu loppumetreille edenneen kisan viiden finalistin joukkoon.
Sen sijaan Kangasalla Ponsantien varrella sijaitseva – muun muassa entistä kyläkoulua monipalvelukeskukseksi rakentava – Raudanmaa eteni finalistiviisikkoon.
Suomen älykkäin kylä -kilpailun muut finalistit ovat Kerisalo (Etelä-Savo), Luoma-aho (Etelä-Pohjanmaa), Vuolijoki (Kainuu) ja Vähikkälä (Häme).
– Valinta ei ollut meille yllätys, koska kilpailuun osallistuvat kylät ovat niin erilaisia ja niin erilaisista lähtökohdista ponnistavia. Olisi ollut suorastaan väärin, jos Luopioinen olisi ollut noissa mukana, tuumaa kyläaktiivi Seppo Kääriäinen.
Hän ei käy kieltämään, etteikö finalistiviisikon valinnassa olisi nähtävissä myös tiettyä alueellista tasapuolisuutta.
Älykkäin kylä -kilpailun järjestää maaseutuverkosto yhteistyössä rakennerahastojen, meri- ja kalatalousrahaston, liikenne- ja viestintäministeriön, Maaseutupolitiikan neuvoston, Kuntaliiton ja Suomen kylät ry:n kanssa.
Järjestäjien mukaan kyseessä on pelkän kilpailun sijaan kehittämiskokonaisuus, jonka tarkoituksena on auttaa ja kannustaa kyliä etsimään älykkäitä ratkaisuja palvelujen ja toimintatapojen kehittämiseen ja luomiseen.
Mukaan ilmoittautui yli kolmekymmentä kylää eri puolilta Suomea.
Lue myös: