Luopioisissa järjestetään Pimmeemmän kaupan ilta perjantaina

Pimmeemmän kaupan ilta koittaa tänäkin vuonna. Luopioisten kirkonkylän seudun kauppiaiden ja aktiivisten muiden toimijoiden yhteiseksi tempaukseksi kääntynyt ilta järjestetään perjantaina kello 16–19.

Nimensä mukaisesti perjantai täyttyy yrittäjien ”pimeistä” tarjouksista, mutta lisäksi on suunniteltu erillistä ohjelmaakin ilmaisista makkaroista istutusten tekemiseen ja avoimista ovista illan seitsemältä päättävään Pyrokratian tuliesitykseen. Lisäksi ilta tarjoaa näyttelyitä, työpajoja, esittelyitä ja työnäytöksiä.

Kirkko on avoinna illan ajan, ja Luopioisissa päivystävät perjantaina sekä Aitoon että Rautajärven Vpk:t. Samalla vapaapalokunnat esittelevät toimintaansa ja pyrkivät houkuttelemaan mukaan toimintaan uusia ihmisiä, joita tarvittaisiin lisää Luopioisten kirkonkylän alueen pelastus- ja ensivastetehtävien hoitoon.

Vaikka kauppiaat houkuttelevatkin väkeä luokseen, tempaus on tarkoitus toteuttaa mahdollisimman paljon ulkotiloja hyödyntäen. Niin yrittäjät kuin mukana olevat yhdistyksetkin toivovat liikkeellä olijoiden muistavan silti normaalit ohjeistukset turvaväleistä, käsihygieniasta, kasvomaskien harkitsemisesta ja vain terveenä paikalle saapumisesta.

Syksyllä 2019 Pimmeemmän kaupan illan ilotulitus juhlisti osaltaan uutta valaistua Luopioinen -taulua
Luopioisten sisääntulotien tuntumassa.
Taulun ovat toteuttaneet Ari Toivari ja Luopioisten Yrittäjät. Kuva: Seppo Kääriäinen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?