Anna anteeksi – anteeksiantamattomista asioista kasvaa vähitellen vuorenkokoisia järkäleitä

Liian usein pahoitamme toistemme mielen. Varsinkin väsyneinä, kun emme näe asioita selvästi, tilanteet usein kärjistyvät. Monet meistä suuttuessaan tai kovasti loukatuksi tullessaan lausuvat ääneen tai ajattelevat ne sanat: en anna anteeksi ikinä tuolle toiselle. Meille pitkävihaisille ihmisille anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen mahdollisimman pian ei olekaan helppoa. Paras olisi kuitenkin sopia asiat kanssakulkijan kanssa mahdollisimman pian. Auringon ei pitäisi laskea vihamme yli (Ef. 4:26).

Anteeksiantamattomista asioista kasvaa vuorenkokoisia järkäleitä päivien, kuukausien ja vuosien saatossa, mitkä tuntuvat mahdottomalta ylittää, ja mitkä kuitenkin jäytävät ihmisten mieltä ja välejä jatkuvasti. Joskus on myös vaikea antaa itselleen anteeksi. Täydellisiä emme ole kukaan, ja virhearvioita ja erehdyksiä teemme kaikki joskus. Ehkä läheisemme tai vieraat ihmiset ovat joutuneet kärsimään valintamme seurauksista ja kyseiset tapahtumat kieppuvat mielessämme uudestaan ja uudestaan. Mieltämme saattaa kiusata kysymys, entä jos olisimme valinneet tai toimineet toisin, olisivatko asiat paremmin.

Jeesuksen opetuslapsilla oli myös välillä närää ja erimielisyyksiä keskenään. Esimerkiksi Jaakobin ja Johanneksen äidin pyyntö, että hänen poikansa pääsisivät taivasten valtakunnassa istumaan Jeesuksen rinnalle molemmin puolin, aiheutti muissa opetuslapsissa närkästymistä veljeksiä kohtaan kuullessaan asiasta (Matt. 20:20–24). Jeesus ei opettanutkaan, että pitäisi kostaa toiselle antamalla samalla mitalla takaisin: silmä silmästä ja hammas hampaasta (Matt. 5:39). Jeesuksen ajatus toisenkin posken kääntämisestä, jos joku lyö sinua poskelle, oli jotain uutta ja käsittämätöntä, jota oli vaikeaa sisäistää. Pietari kysyi Jeesukselta suoraan, montako kertaa on annettava anteeksi veljelle, joka rikkoo häntä vastaan? Jeesus vastasi hänelle: ”Minä sanon sinulle; ei seitsemän kertaa vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:21–22.)

Jeesus vertasi taivasten valtakuntaa kuninkaaseen, joka vaatii palvelijoiltaan tilitykset. Kuninkaan eteen tuodaan palvelija, joka on hänelle velkaa suuren summan rahaa. Rahaton palvelija anoo kärsivällisyyttä kuninkaalta ja lupaa maksaa kaiken takaisin. Kuninkaan tulee sääli palvelijaa kohtaan ja antaa hänelle koko ison velan anteeksi. Mutta kuinka ollakaan, hetken päästä tämä armahdettu velallinen onkin kanssakulkijansa kurkussa vaatien tätä maksamaan oman paljon pienemmän velkansa hänelle takaisin.

Armahdettu ei armahdakaan vieressä kulkijaansa. (Matt. 18:23–35.) Näin ei pidä olla. Jos Jumala antaa meille anteeksi meidän rikkomuksemme, meidänkin pitäisi antaa toisillemme sydämestämme anteeksi. Jos emme anna ihmisille anteeksi, ei Taivaallinen Isämme anna meille anteeksi. (Matt. 6:14–15.) Anteeksiantaminen ja pyytäminen voi tuntua meistä joskus olevan täysin mahdotonta kaikkien kokemamme asioiden ja tapahtumien jälkeen. Vihanpito ja anteeksiantamattomuus sisällämme tuhoavat kuitenkin meitä, emmekä voi sisäisesti hyvin. Jeesuksen tahto ei ole, että voimme huonosti. Ei hän syytä meitä vaan haluaa auttaa ja armahtaa, kun nöyrrymme Hänen edessään ja pyydämme Häneltä apua asiaan.

Hänen avullaan pystymme antamaan toisillemme anteeksi ja tällöin myös Taivaallinen Isämme antaa meille anteeksi meidän sitä pyytäessämme Jeesuksen veren kautta. Hän siirtää meidän rikkomuksemme meistä niin kauas kuin itä on lännestä (Psalmi 103:12). Jumala antaa meille tulevaisuuden ja toivon (Jer. 29:11). ”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle. (Jes. 43:18–19.) Olkaamme armollisia itsellemme ja toinen toisillemme!

Mira Weck-Heinonen, Pälkäneen helluntaiseurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?