Tuomiosunnuntai – ihmisen tärkein tarve on tulla kohdatuksi

Jukka Lehto.

Joskus käydään huumorin sävyttämää keskustelua väärin kuulluista tai väärin ymmärretyistä laulun sanoista. Joku on kuullut J. Karjalaisen laulavan villeistä rubiineista, joku toinen Ultra Bran pelastavan sinut taiteelta. Kun nyt 91-vuotias äitini oli pikkutyttö, hän kuuli kotipitäjänsä Asikkalan kirkossa virressä 462 (Soi kunniaksi Luojan) Jumalan vaanivan luotujaan vaalimisen sijaan. Tuonkaltainen väärin kuuleminen voi vaikuttaa ratkaisevasti lapsen kuvaan uskosta ja Jumalasta. Hyvän Jumalan sijaan mieleen muodostuukin kuva pelottavasta ja tekemisiämme alituisesti vahtivasta Jumalasta.

Kohtaan työssäni päivittäin kriisissä olevia ihmisiä. Moni kyselee, mitä pahaa olen tehnyt, että Jumala rankaisee minua sairaudella? Kysymys on meille ihmisille luontainen ja hyvin inhimillinen, mutta ei se oikein kristillisestä uskosta nouse. Jonkinlaisesta väärinymmärryksestä tässäkin on kyse. Ensi sunnuntaina kirkkovuodessa ollaan tuomiolla, kun vietetään kirkkovuoden viimeistä pyhää, tuomiosunnuntaita. Aihe on jossain määrin pelottava. Nuoruuteni uskossa ajatus viimeisestä tuomiosta oli vahvasti esillä. Piti olla valmis kohtaamaan tuomiopäivä hetkenä minä hyvänsä. Välillä tuo odotus tuntui hyvin ahdistavalta.

Kristilliseen uskoon toki kuuluu ajatus aikojen loppumisesta ja lopullisesta oikeudenkäynnistä, jossa vuohet ja lampaat erotellaan toisistaan. Tuomioistuimessa esitetään syyte. Oikeus ratkaisee, onko syytetty syyllinen vai syytön. Tuomiolle pitää olla hyvät perusteet. Tuomiosunnuntain evankeliumin mukaan (Matteus 25) syytteestä vapautetaan ne, jotka ovat tietämättään kohdelleet lähimmäistään hyvin. Tuomion saavat ne, jota ovat menneet ohi auttamatta. Tuomion peruste ei olekaan tekeminen, vaan tekemättä jättäminen.

Ihmisen tärkein tarve on nähdyksi ja kuulluksi – kohdatuksi tuleminen. Kun korvasi kuulee ja silmäsi näkee toisen ihmisen, silloin kohtaat hänet. Näin yksinkertaisesta asiasta lähimmäisen rakastamisessa on kysymys. Juuri siinä me olemme hyvän Jumalan työtovereita väärin kuulemisistamme huolimatta. Jumala ei siis ole pelottava, vaan armollinen ja hyvä. Näin ajan loppumisessakaan ei ole mitään pelättävää. Tuo lähimmäisen rakastaminen on juuri sitä työtä, jota Jeesus kuulutti kuvatessaan viimeistä tuomiota.

Siinä toteutuu Matteuksen evankeliumin kohta: ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”

Jukka Lehto, sairaalapastori, Hämeenlinna/Laitikkala

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?