Yli 50 hengen yleisötilaisuuksia saa järjestää joulukuussa, jos osallistujien turvallisuus voidaan taata koronavirusohjeen mukaisesti

Joulukuussa Pirkanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa on voimassa rajoitus, jonka mukaan kaikissa yli 50 hengen tilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa pitää varmistaa turvavälit ja riittävä hygienia. Tarvittaessa kunnat tekevät tarkempia paikallisia rajoituksia.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tuoreen päätöksen mukaan yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos osallistujien turvallisuus voidaan taata koronavirusohjeen mukaisesti. Ohje on laadittu koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi, ja siinä edellytetään muun muassa lähikontaktien välttämistä osallistujien tai seurueiden välillä sekä hyvästä käsihygieniasta huolehtimista.

Aluehallintoviraston määräys on voimassa 1.12.–31.12. ja koskee kaikkia viraston toimialueen kuntia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hybridistrategian seurannan valtakunnallisen viimeviikkoisen tilannearvioraportin mukaan tämänhetkistä epidemiatilannetta kuvaavat alueellisten tilanteiden nopeat, aaltoilevat muutokset. Vaasan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirit ovat parhaillaan hybridistrategian mukaisessa epidemian kiihtymisvaiheessa, ja sairaanhoitopiirien alueella on voimassa useita paikallisia suosituksia tartunnan torjuntaan. Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiireissä epidemiatilanne on perustasolla. Paikalliset tartuntaryppäät voivat muodostua ja kasvaa nopeastikin.

Koronavirus tarttuu tehokkaasti etenkin pitkäkestoisessa lähikontaktissa. Sosiaalisiin tapahtumiin ei sen vuoksi pidä osallistua edes lieväoireisena. Jos oireita on, kaikkia kontakteja muihin ihmisiin pitää välttää ja koronatestiin pitää mennä mahdollisimman pian.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?