Koronaohjeistukset tiukkenevat Pirkanmaalla – maskisuositus laajenee, aikuisten harrastustoimintaa suositellaan keskeytettäväksi ja isot perhejuhlat halutaan pannaan

Pirkanmaalla suositellaan, että häiden, syntymäpäivien, illanistujaisten ja muiden yksityistilaisuuksien järjestämistä harkitaan tarkoin. Maakunnan alueella toimiva alueellinen pandemiaohjausryhmä kehottaa miettimään jokaisessa perhe- ja ystäväpiirissä, ovatko tapaamiset tarpeellisia.

Jos tapaamisia järjestetään, on ratkaistava, miten se tehdään turvallisesti. Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa kehotetaan käyttämään maskeja, elleivät turvavälit toteudu. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa tulisi erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää.

Koulujen joulujuhlia suositellaan järjestettäväksi ulkona tai luokittain. THL suosittelee, että pikkujouluja vietetään korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Joulunajan muutkin tapahtumat kannattaa pitää ensisijaisesti ulkona turvavälit ja maskit huomioiden.

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi kuitenkin marraskuussa järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Tapahtuman turvallisuus voidaan varmistaa noudattamalla THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

20-vuotiaiden ja sitä nuorempien kaikkea harrastustoimintaa voidaan jatkaa, mutta toiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota turvalliseen toteuttamiseen, kuten turvaväleihin, huutamisen ja tarpeettoman kokoontumisen välttämiseen, sisääntulojen porrastamiseen ja niin edelleen.

Sen sijaan yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa suositellaan keskeytettäväksi sisätiloissa tapahtuva joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta. Rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja 1-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua. Keskeytystä esitetään 26.11. ja 15.12. väliselle ajalle.

Uimahalleissa, kylpylöissä ja yleisissä saunoissa suositellaan, että kävijöiden määrä puolitetaan maksimimäärästä. Lisäksi suositellaan, että ikäihmisille varattaisiin vain heille tarkoitettuja käyttöaikoja.

Pirkanmaalla noudatetaan edelleen kansallista hallituksen etätyösuositusta. Julkinen asiakaspalvelu pyritään pitämään mahdollisimman normaalisti avoinna.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan  paitsi THL:n perussuosituksen mukaisesti esimerkiksi joukkoliikenteessä myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suosituksen mukaan toisen asteen oppilaitoksissa syyslukukauden loppuun asti sekä kaikilla julkisilla ja yksityisillä työpaikoilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa.

Työpaikkojen maskisuositus tarkoittaa työntekijöiden kasvomaskin käyttöä myös peruskouluissa ja päiväkodeissa. Maskisuositukseen on lisätty myös kaupat ja ostoskeskukset.

Esimerkiksi Kangasalla kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontui vielä tiistai-iltana arviomaan tarvittavia toimenpiteitä Pirkanmaan pandemiatyöryhmän suositusten toteuttamiseksi Kangasalla. Kaupunki valmistelee maskisuositusten laajentamista työntekijöille muun muassa peruskouluihin ja päiväkoteihin sekä valmistautuu yli 20-vuotiaiden liikuntaharrastuksissa joukkue- ja kontaktilajien toiminnan keskeyttämiseen sisätiloissa 26.11. ja 15.12. välisenä aikana. Myös uimahallin toimintaan on tulossa muutoksia.

Kaupunki on luvannut tiedottaa asiasta tarkemmin keskiviikon 25.11. aikana.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?