Joulun paras lahja

Marja Syrjäpalo.

Siinä se oli! Kaunis hohtavan valkoinen poni, jolla oli pitkä joulun punaisena ja vihreänä kiiltävä harja ja häntä. Kyljessä komeili joulupukin kuva. Hartaasti toivottu My little pony -sarjan jouluponi oli kuoriutunut joulupapereista. Joulun paras lahja! Muistan, kun lapsena lauloin tuttua ”Joulupuu on rakennettu” -joululaulua. Kolmannessa säkeistössä sanotaan ”Kiitos sulle Jeesuksemme, kallis vapahtajamme. Kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.” En voinut ihan ymmärtää, miten Jeesuksen vierailu voi olla paras joululahja. Lapsen konkreettisessa ajatusmaailmassa Jeesus oli minulle kuitenkin näkymätön, taivaassa asuva mies, eikä hän kuitenkaan oikeasti tulisi meille jouluna kylään. Jouluponi oli kuitenkin varmasti oikea, käsin kosketeltava ja kaikin puolin ihana. Siis joulun paras lahja. Jotenkin kyllä ymmärsin, että joulu ja Jeesus liittyivät toisiinsa, mutta joulun merkitys Vapahtajamme syntymäjuhlana ei ihan auennut.

Tietysti aikuistuttuani joulun merkitys on selkiytynyt. Tärkeintä eivät ole joululahjat, vaan Jeesus. Toki tämä vastakkainasettelu saattaa kuulostaa jopa tylsältä. Eikä meidän tarvitsekaan valita näiden kahden välillä. Kirkko haluaa kuitenkin kannustaa ihmisiä kohtuullisuuteen ja painottaa joulun ei-materiaalista puolta. Ehkä emme tarvitse tavararöykkiötä kuusen alle, vaan parempi olisi muutama tarkoin harkittu lahja. Joulun parhaita lahjoja voivat olla hiljentyminen, rauha, lepo, perheen yhdessäolo ja joulun tunnelma. Mutta ehkä Jeesus on kuitenkin se joulun paras lahja, sillä ilman Jeesusta ei meillä olisi jouluakaan. Ei ainakaan sellaisena kuin nyt saamme sitä viettää. Joulu on hiljentymisen ja rauhan, mutta myös yhteisen ilon ja riemun juhla.

Marja Syrjäpalo, varhaiskasvatuksen ohjaaja, Kangasalan seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?