Jarkko Savenius ja Mika Mäkeläinen – liikkujat Aseman padel-hallin ja Pikkolan liikuntahallin takana

Talvi toi Kangasalle hyviä uutisia myös tulevia sisäliikuntakausia ajatellen, kun Asemalle kerrottiin avautuvan syksyllä padel-halli ja Pikkolan liikuntahallin yhteistyöopimus saatiin allekirjoitettua.

Hankkeiden taustamiehet Jarkko Savenius ja Mika Mäkeläinen kertovat omasta liikuntataustastaan – ja siitä, miksi juuri Kangasala.

 

Jarkko Savenius: Salibandyn MM-finaalista fysioterapeutiksi Sahalahdelle

”Oma urheilutaustani on salibandysta, lapsuudessa lajeina olivat jalkapallo ja jääkiekko. Salibandyssä suurimmat saavutukseni ovat miesten MM-hopea vuonna 2000 Oslosta ja vuoden 1998 MM-pronssi Prahasta. Lisäksi tamperelaisen liigajoukkueen Gunnersin kapteenina toimin usealla kaudella. Päädyin padelin pariin noin vuosi sitten, ja melkein saman tien laji vei mennessään. Sain uusia tuttavuuksia uudessa lajissa, uusia pelikavereita, hyvää mieltä hyvässä harrastuksessa ja tietty pelata – ja välillä jopa kehittyä…

Olen aina ollut liikuntarakentamisen kannalla. Työskentelen fysioterapeuttina, ja 20 vuotta yrittäjänä tuli juuri marraskuussa täyteen Sahalahdella. Toinen vastaanottoni sijaitsee Hervannassa.

Hallihanketta toteuttavassa Padel 9 Oy:ssä on kolme osakasta – kaksi muuta ovat hallituksen jäsenet Lauri Hukkanen ja Mikael Udelius. Myös muiden osakkaiden taustat ovat myös hyvin liikunnalliset ja urheilulliset. Minä toimin hallituksen puheenjohtajana.

Kartoitimme ja pohdimme hallihanketta Kangasalle jo pidempään. Pelivuoroja on ollut vaikea löytää Pirkanmaan alueella, eikä Kangasalla padel-tarjoajaa vielä ole. Sijaintina Kangasala sopi mainiosti suunnitelmiin, ja yhteistyö hallin rakentajan Jussi Haaviston kanssa on sujunut koko ajan hyvässä hengessä. Lisäksi mahdollisuus laajentaa aluksi kaksikenttäistä hallia oli ehdoton etu. Uskon, että saamme syys-lokakuussa avaavan hallin puitteet erittäin mukaviksi ja hallista viihtyisän.”

Jarkko Savenius tuo padel-hallia Kangasalan Asemalle.

 

Mika Mäkeläinen: Hallipaikka tuli aktiivista yrittäjää vastaan sattumalta

”Pidin palaveria muissa asioissa kaupungin väen kanssa, ja puheeksi tuli liikuntahallihanke, joka meillä oli Myllypurossa vireillä. Kysyin, olisiko jossakin täälläpäin mahdollista paikkaa vastaavalle, ja käytännössä kaupunki pystyi heti osoittamaan sopivan paikan. Itselleni Kangasala on tärkeä paikka, johon olen juurtunut, jossa vietän paljon aikaa ja jota kohtaan tunnen tietyllä tavalla kotiseuturakkautta.

Olen kasvanut urheilun parissa. Nuoruudessa olin kovinkin aktiivinen, mutta elämän realiteettien – työn ja perheen perustamisen – myötä liikkuminen on muuttanut muotoaan. Merkityksellisimpiä itselleni ovat kehon toiminnallisuus, padel, painonnosto ja oikeastaan kaikenlainen monipuolinen harjoittelu. Liikunta pitää kehon ja mielen virkeänä ja on myös kansanterveyden kannalta ykkösasia.

Liikuntahallia on pohdittu enemmän kaupallisia mahdollisuuksia kuin omia mieltymyksiä ajatellen. Kiva olisi silti tuoda esimerkiksi voimistelua enemmän tänne Kangasalle, ja elättelen toivoa, että se voisi olla mahdollista kakkosvaiheessa. Ensimmäisen vaiheen on kaavailtu voivan sisältää monitoimikentän, padel- sekä sulkapallokenttiä, hohtokeilausratoja ja monitoimisalin. Nyt vasta kuitenkin on virallinen suunnitteluvaihe menossa, ja toivon yhteydenottoja alhaisella kynnyksellä – kaikki keskustelu vie asiaa ja aihetta eteenpäin.

Jos kaikki menee hyvin, halli on toivottavasti ensi vuoden lopulla auki.”

Mika Mäkeläinen tuo liikuntahallia Pikkolaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?