Vaaleista – puolueet tekevät töitä hartiavoimin saadakseen listansa täyteen

04.03.2021 14:10

Puolueet tekevät parhaillaan töitä hartiavoimin saadakseen listansa täyteen mahdollisimman kelvollisia kuntavaaliehdokkaita. Vaikka puoluejohtajat kehuvatkin ehdokkaita riittävän, toisaalla valitetaan ehdokashankinnan vaikeutta. Tähän on varmaan yhtenä suurena syynä politiikkaan yleensä ja poliitikkoihin ja sellaiseksi aikoviin kohdistuva usein turhankin rankka arvostelu, jolle some tarjoaa aiempaa järeämmät ja helppokäyttöisemmät työkalut. Tarkemmin asiaa erittelemättä toteaisin, että ihan pienoisen korren tähän kekoon kantaa mielestäni myös Ilkka Iivari kolumnissaan ”Vaalikudelma”, SHL 24.2.

Kuten Iivari toteaa, kyseessä ovat todellakin kunta-, eivät valtiolliset vaalit. Minusta nyt on kysymys kuitenkin paljon isommasta asiasta kuin kuntapäättäjien valinnasta. Rajut kannatusmuutokset edellisiin kuntavaaleihin verrattuna heijastuisivat varmasti myös valtakunnan politiikkaan ja sitä kautta monin tavoin kuntiin, esimerkiksi hallituksen kunnille sälyttämiin uusiin tehtäviin ja niiden rahoitukseen, EU:n (itse maksamiemme) tukimiljardien käyttökohteisiin jne. Iivarin mainitsema hiilineutraalisuuskin on myös kunnallinen teema, kuuluuhan suuri osa Suomen kunnista, muun muassa Kangasala ja Pälkäne ns. Hinku-kuntiin, jotka ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä.

Kolumninsa viimeisessä, huumoriksi (?) tarkoitetussa osiossa Iivari luettelee etuuksien jakojärjestykseksi ”oma etu, sukulaisen etu, kaverin etu, jääkiekkojoukkueen etu ja vasta sitten ehkä kuntalaisen etu”.  Omaa kunnallista etua minulla ei ole, ellei siksi lasketa kurjan tuntipalkan antavaa kokouspalkkiota, sukulaisia ei omassa kunnassa ole (vaimo ei ole sukua), harvat kaverinikaan eivät kaipaa etuuksia, jääkiekkoa en edes seuraa jne. Ilmankos olen tuntenut itseni jotenkin sivulliseksi parin valtuustokauteni aikana, mottonani vähemmän etuusjakopainotteinen ”Suu säkkiä myöten!”.

Hannu Uusikartano, Valkeakoski /Puutikkala