”Yhdet ainoat tilaisuudet ovat elämässä harvassa” – koronatukirahoilla palkattu lukion tukihenkilö auttaa ja tukee opiskelijoita arjessa

Jos Johanna Virtanen saisi antaa lukiolaisille ja tuleville lukiolaisille yhden ohjeen, se olisi seuraava.

– Jatko-opiskeluja ja elämää yleensäkin miettien kannattaa muistaa, että harvoin missään on yhtä ainoaa tilaisuutta. Kohti päämäärää – esimerkiksi jatko-opiskelupaikkaa – löytyy usein vaihtoehtoisia väyliä. Jos jokin ovi sulkeutuu, toisaalla saattaa avautua jokin toinen ovi, Virtanen pohtii.

Jos jatko-opiskelupaikkaa ei heti lukion jälkeen saa, välivuoden aikana voi tehdä töitä. Tai voi lukea seuraaviin pääsykokeisiin omatoimisesti tai osallistua valmennuskurssille.

– Tietty armollisuus itseään kohtaan kannattaa pitää mielessä.

Talvilomaviikolla lukiolaiset saattoivat tavata Johanna Virtasta esimerkiksi Kirkkojärven laavulla.

Virtanen on työskennellyt kevätlukukauden alusta Kangasalan lukiossa tukihenkilönä. Toukokuun loppuun asti projekti on rahoitettu Kangasalan kaupungin saamista koronatukirahoista. Tavoitteena on tarjota opiskelijoille matalan kynnyksen apua ja tukea nopeasti. Usein Virtanen päivystääkin lukion aulatilassa, johon hänen kanssaan on helppo tulla juttelemaan. Toki neuvotteluhuoneesta löytyy tarvittaessa tila kahdenkeskisiä jutteluita varten.

– Kanssani voi tulla juttelemaan esimerkiksi arjen kuulumisista, ihmissuhdeasioista, stressistä, motivaatiosta, mielialaongelmista, tulevaisuuden suunnitelmista tai arkirytmin haasteista. Jos vaikka opinnot eivät suju toivotulla tavalla tai epävarmuus tulevaisuuden suhteen huolettaa, voimme yhdessä hakea ratkaisuja siihen, Virtanen listaa.

Työnkuvaan kuuluu lisäksi erilaisten ryhmien pitämistä. Ryhmissä voidaan käsitellä esimerkiksi stressinhallintaa ja koe- tai sosiaalisten tilanteiden sekä esiintymisen jännittämistä.

– Yksinäisyyteen tai kaverittomuuteen olen tarjonnut mahdollisuutta tutustua muihin oppilaisiin osallistumalla ”tukihenkilön tutustumiskahveille”. Kahveilla jutustellaan kahvikupposen äärellä ja lautapelien pelailun lomassa.

Ennen abien lukulomaa Virtanen piti tietoiskun kirjoituksiin valmistautumisesta. Talvilomaviikolla Virtanen oli tavattavissa Kirkkojärven laavulla makkaranpaiston ja ulkoilun merkeissä. Lukion tiloissa oli järjestetty pelipäivää, elokuvan katselemista ja unelmakarttatyöskentelyä.

Lukiolaiset ovat käyneet tukihenkilön pakeilla tähän asti vaihtelevasti. Virtanen toivookin, että hänen juttusilleen tultaisiin rohkeasti.

– Monet lukioikäiset tarvitsevat vielä ohjausta ja kannustusta juttusille tulemiseen, ja kodin suunnaltakin saa olla minuun yhteydessä, Virtanen lisää.

Lukion tukihenkilönä tänä keväänä työskentelevällä Johanna Virtasella on sosionomin (YAMK) koulutus, ja hän on aiemmin työskennellyt koulukuraattorina. Lukion tukihenkilöprojektia hän pitää erittäin mielenkiintoisena ja innostavana kokeiluna.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?