Disco-RD ja kylmettyneet omenat – digiajan sanastoa tietämättömille

Onko DISCO-RD sinulle tuttu nimi? Arveletko sen olevan jääkiekkovalmentaja Risto Dufvan perustama yökerho?

Jos näin kävi, on ehkä paikallaan ladata sinulle hieman digiajan sanastoa.

Android. Puolikas Radioheadin biisi, mutta myös kaikkea pyörittävä käyttöjärjestelmä kenties juuri sinunkin puhelimessasi. Senkin omistaa nykyisin Google.

Apple. Firma, jonka tuotteissa on omenan kuva, mikä riittääkin tekemään tuotteista paljon laadukkaampia kuin muut. Kuten ruokakaupassa, tuoreet omenat ovat turhan kalliita ja menevät pilalle kylmässä.

Discord. Se on paitsi ruotsilta kuulosta yhdyssana myös sovellus, jonka kautta etenkin ”videopelejä” pelaava nuoriso pitää yhteyttä toisiinsa. Vielä toistaiseksi ei Risto Dufvan perustama tai kunniaksi perustettu yökerho, palataan asiaan jääkiekkokauden ja koronarajoitusten päätyttyä.

Facebook. Paikka, jossa periaatteessa jaetaan ilot ja surut omilla kasvoilla ja nimillä, mutta saatat törmätä siellä silti esimerkiksi Heka Heppimies -nimiseen kaveriin. Sinne kirjoitetaan, mikä milloinkin harmittaa, tykätään muiden kirjoituksista ja vaihdetaan kaikenlaista omaa tarpeetonta tavaraa vessapaperisäkkeihin. Haalittujen ystävien määrä ei enää ole täällä ihan niin kova juttu kuin joitakin vuosia sitten.

Instagram. Siellä jaetaan kuvia. Sulaudut parempiin piireihin, jos olet hyvin muotoutunut / muotoiltu, osaat vilauttaa paljasta ihoa, saat huulet törölle ja kykenet näppäilemään kuvan oheen tunnisteen #Dubai. Menestystä tuova kyky on myös yhdistää kuva ja teksti alakouluikäisen huumorin tasoisesti. Muista kirjoittaa mahdollisiin bikini- ja pullistelukuviin latteita elämänviisauksia. Perusihminen voi jakaa kuvia ruokalautasista ja maisemista. Kuvauspaikaksi kannattaa laittaa ”Belize Five Star Spa Resort”, vaikka kuvan ottaisi omassa vessassa. Älä mieti, omistavatko ihmiset oikeasti ne kaikki kuvissa vilkkuvat ökyautot ja palatsit tai kuka ottaa ne kuvat, joissa kohteella ei ole kuvassa edes kännykkää kädessä.

Netflix. Se vuokraa elokuvia ja sarjoja – vaan mitä sisältöä tarkemmin, sitä ei kukaan ulkopuolinen koskaan tiedä ennen kuin ostaa sian säkissä. Hieman kuin koronavirus: paljon siitä puhutaan, mutta harvalla tutulla se kuitenkin on.

Spotify. Vain tämän yhden musiikkipalvelun latausmäärät kertovat, onko artisti trendikäs vai ei. Se johtunee firman ruotsalaisesta alkuperästä, joka tunnetusti tekee kaikesta trendikästä.

Tiktok. Ihmisen keskittymiskyvyn evoluution seuraava askel. Sovelluksessa jaetaan ja katsotaan pääsääntöisesti alle minuutin kestäviä videopätkiä. Silti osa käyttäjistä saa käytettyä sen parissa useitakin tunteja päivässä.

Twitter. Paikka, jossa Donald Trump asuu – silloin kun ei ole jäähyllä. Se kertoo olennaisen nykymenosta. Tänne kirjoitetaan havaintoja elämästä ja kerätään näin mahdollisimman laajaa seuraajajoukkoa itselle. Jossakin kehitysvaiheessa tämä oli itsetietoisen älymystön elämyskenttä, nykyisin törmäät todennäköisimmin valituksiin äänekkäästi lempivistä naapureista, liian avoimiin sairauskertomuksiin, ihmissuhdetilityksiin tai koettuihin vääryyksiin bussissa tai kaupan kassalla.

Wilma. Sähköinen reissuvihko, kuten siskonsa Helmi. Käytännössä ainoa tapa saada koulun opettaja kiinni. Jos olet kertomassa ikäviä uutisia, laita sähköpostia – siihen mennessä, kun opettaja on lukenut viestisi ja vastannut, lapsesi on jo siirtynyt seuraavalle kouluasteelle.

Youtube. Paikka, jossa katsellaan ja jaetaan monentasoisia videoita. Täällä ne vanhemmat, jotka kyseenalaistavat lastensa tuijottamien pelaamisvideoiden mielekkyyden, huvittavat itseään katsomalla videoita, joissa heille uppo-oudot ihmiset kertovat, mitä mieltä he ovat asiasta, josta vanhemmilla on jo vankkumaton mielipide.

Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja, jonka sanastoasiantuntemus näissä asioissa saattaa perustua vain löyhästi tosiasioihin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?