Lauantaina 27. maaliskuuta Jehovan todistajat kokoontuvat vuoden tärkeimpään tilaisuuteensa, Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan. Koronaviruspandemian vuoksi kevään erikoistilaisuudet järjestetään videoneuvottelupalvelujen välityksellä eri puolilla Suomea. Jehovan todistajien Pälkäneen seurakunta järjestää muistojuhlan videoyhteyden välityksellä 27. maaliskuuta kello 18.30. Jehovan todistajat kutsuvat parhaillaan Pälkäneen alueen asukkaita kanssaan kevään muistojuhlaan. Lauantaina 27. helmikuuta alkaneessa kutsukampanjassa hyödynnetään myös sähköisiä menetelmiä, eikä pandemian vuoksi perinteistä ovelta ovelle -työtä tehdä.
Viime vuonna muistojuhlaan osallistui maailmanlaajuisesti ilman fyysisiä kokoontumisia lähes 18 miljoonaa henkilöä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin todistajien kokonaismäärä. Suomessa läsnäolijoita oli kaikkiaan yli 24 000.
Sunnuntaina 21. maaliskuuta videoyhteyksien välityksellä järjestetään lisäksi raamatullinen erikoisesitelmä aiheesta Oletko löytänyt ”kallisarvoisen helmen?”. Tästä aiheesta pidettävää puhetta seurataan saman viikon aikana yli 120 000 Jehovan todistajien seurakunnassa ympäri maailman videoyhteyksien välityksellä.
Viimeisimmät kommentit