Yläkoulujen ja toisen asteen etäopetus jatkuu Kangasalla 5.4. asti pandemiaohjausryhmän suosituksen mukaan

Kangasalan kaupunki noudattaa Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän suositusta, ja 7.–9. luokat, lisäopetus ja toisen asteen opetus jatkavat etäopetuksessa pääsiäisen yli. Etäopetus ei koske erityisen tuen ja joustavan perusopetuksen oppilaita.

Ruoka-annosten jakelu perusopetukseen kuuluville halukkaille jatkuu aiemmin ilmoitetun mukaisesti maanantaina 29.3. yläkouluilla. Kouluissa on pääsiäisloma 1.–6.4., joten etäopetuksen pidentäminen koskee kolmea koulupäivää.

Aikuisten liikuntaharrastukset kaupungin sisätiloissa pidetään tauolla toistaiseksi. Muuta aikuisten ryhmäharrastustoimintaa ei pidetä kaupungin sisätiloissa 18.4. asti. Lisäksi kirjastot ja museot pidetään pandemiaohjausryhmän ohjeistuksen mukaisesti suljettuina 18.4. saakka pois lukien kirjaston nopea materiaalin nouto ja palautus.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastukset sisätiloissa, koulujen järjestämä sisätiloissa tapahtuva kerhotoiminta ja varhaiskasvatuksen virikekerhot ovat edelleen tauolla kaupungin 16.3.2021 antaman ohjeen mukaisesti 5.4.2021 asti.

Pandemiaohjausryhmä ehdottaa aluehallintovirastolle kuuden henkilön kokoontumisrajoituksen jatkamista 18.4. asti. Myös yksityistilaisuuksiin suositellaan edelleen kuuden henkilön rajoitusta. Kangasala noudattaa toiminnoissaan kaikkia AVIn määräämiä kokoontumisrajoituksia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?