Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto määrää päätöksellään perusopetuksen yläkoulujen tilat edelleen suljettavaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueella. Määräys on voimassa 29.3.–5.4. Yläkoulujen tilat ovat olleet alueella suljettuina 8.3. alkaen.
Päätös oppilaitosten tilojen sulkemiseksi on tehty tartuntatautilain pykälän 58 perusteella. Päätös koskee vain perusopetuksen vuosiluokkien 7–9 opetusta. Opetuksen järjestäjä tekee tarvittavat perusopetuslain pykälän 20 a mukaiset päätökset, joilla yläkoululaisten opetus siirretään etäopetukseen. Tiloja voidaan kuitenkin käyttää erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetukseen sekä muihin päätöksessä yksilöityihin tarkoituksiin.
Aluehallintovirasto päätti jatkaa yläkoulujen tilojen sulkemista, koska Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alue on edelleen epidemian leviämisvaiheessa. Alueellisen pandemiaohjausryhmän mukaan tartuntojen määrät ovat lisääntyneet 13–19-vuotiaiden ryhmässä. Etäopetuksen jatkamisella halutaan rajoittaa tämän ikäryhmän kontakteja. Tilojen sulkemisella pyritään myös turvaamaan samoja koulutiloja käyttävien abiturienttien ylioppilaskirjoitukset, jotka saadaan päätökseen ennen pääsiäistä.
Viimeisimmät kommentit