Hiljainen viikko – ”Erityisesti tällä viikolla voin kokea olevani osa, pieni hiukkanen, kristinuskon suuressa kertomuksessa”

Seppo Rinne.

Hiljaisella viikolla muistelemme Kristuksen kärsimyskertomusta. Kertomuksen alussa, palmusunnuntaina, Jeesus ratsastaa Jerusalemiin ja ihmiset ottavat hänet riemuiten vastaan. Kertomuksen lopussa, pitkäperjantaina, Jeesus ristiinnaulitaan.

Tutun kärsimyskertomuksen tapahtumista on kulunut lähes 2000 vuotta. Tänään me elämme tätä viikkoa omassa, erilaisessa ajassa ja maailmassa. Hiljaisen viikon tapahtumat eivät ehkä enää rytmitä arkeamme, olemme etäännyttäneet ne kokemusmaailmastamme.

Kuitenkin juuri hiljaisella viikolla olemme kristillisen uskon ytimessä. Kristinuskoa ei olisi ilman kärsimyskertomusta. Erityisesti tällä viikolla voin kokea olevani osa, pieni hiukkanen, kristinuskon suuressa kertomuksessa. Tänään, hiljaisen viikon keskiviikkona, mietin ja kyselen, kenen joukoissa seison, kun kansa yltyy huutamaan: ”Ristiinnaulitse!” – enkä osaa vastaa kysymykseeni edes itselleni.

Huomenna, kiirastorstaina, osallistuisin todennäköisesti iltakirkkoon, jos kokoontumisrajoitukset sen sallisivat. Ehtoollisen jälkeen kirkkosali puetaan mustaan, urut vaikenevat, valot hämärtyvät ja seurakunta yhtyy laulamaan virren: Käy yrttitarhasta polku. Se on minulle kirkkovuoden vaikuttavin hetki.

Ehkä olen pitkäperjantaikristitty. Sellaisiksi meitä luterilaisia on joskus kutsuttu.

Runoilija sanoitti päivän tunnelman, joka on helppo jakaa: ”Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen.” Risti on uskomme keskus. Välillä se voi varjostaa meitä, mutta ennen kaikkea risti valaisee: se on sovituksen symboli. Risti on kärsimyskertomuksen päätepiste, mutta hiljainen viikko ei pääty pitkäperjantaihin: se päättyy pääsiäiseen, ylösnousemusjuhlaan.

Erityisesti idän kristillisissä kirkoissa pääsiäinen on kaiken keskus. Ortodokseille kristinuskon idea avautuu yhä uudelleen ylösnousemuksessa, joka on voitto pahan ja kuoleman valloista. Pitäisi muistaa – jos se joskus pääsee unohtumaan – että sama ilosanoma kuluu luterilaisellekin: Kristus nousi kuolleista! Oikeastaan kärsimyskertomus on osa jotain suurempaa: Se on osa kertomusta, joka alkaa jouluna, kun Jumala syntyy ihmiseksi. Se on osa Jumalan pelastussuunnitelmaa, joka on koko kristillisen uskon punainen lanka.

Seppo Rinne

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?