Pirkanmaalla merkittävä osa uhanalaisista lajeista  

Varpuspöllö on yksi Pirkanmaan vastuulinnuista, sillä sen suomalaisesta pesimäkannasta jopa neljännes elää juuri Pirkanmaalla. Kuva: Taru Suninen.

Pirkanmaa on merkittävä maakunta Suomen uhanalaisten lajien säilymisen kannalta. Tämä käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen tuoreesta selvityksestä.

Pirkanmaalle laaditaan tänä vuonna ensimmäisenä maakuntana Suomessa alueellinen biodiversiteettiohjelma Pirkanmaan lumo – luonnon monimuotoisuusohjelma 2022–2030. Ohjelmalla pyritään torjumaan luonnon monimuotoisuuskatoa maakunnassa.

Ohjelman tausta-aineistoksi Suomen ympäristökeskus selvitti Pirkanmaan uhanalaisten lajien ja luontotyyppien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia Pirkanmaan ely-keskuksen ja Pirkanmaan liiton tilauksesta.

Selvityksen perusteella Pirkanmaalla esiintyy yli 320 valtakunnallisesti uhanalaista ja noin 370 silmälläpidettävää lajia.

Jotkut lajeista vain Pirkanmaalla

Kymmenkunta lajia elää nykytietojen mukaan ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Yli sata uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia määriteltiin Pirkanmaan vastuulajeiksi, joiden säilymisen kannalta pirkanmaalaiset esiintymät ovat erityisen merkittäviä.

Uhanalaisten lajien lisäksi Pirkanmaalla esiintyy noin 110 uhanalaista luontotyyppiä. Uhanalaisen metsäluonnon kannalta erityisen edustavia aluekokonaisuuksia Pirkanmaalla ovat esimerkiksi Seitsemisen, Helvetinjärven ja Isojärven kansallispuistot sekä Sinivuoren luonnonpuisto.

Monimuotoisuudelle merkittävimmistä metsäalueista Pirkanmaalla on kuitenkin lähes 80 prosenttia edelleen suojelematta. Luontotyyppien kannalta erittäin arvokasta pirkanmaalaista luontoa edustavat myös etenkin etelässä vesistöjen liepeiltä löytyvät kynäjalavalehdot, harjut paahderinteineen sekä harju- ja deltamuodostumiin liittyvät lähteiköt.

Pirkanmaalla on myös kirkasvetisiä ja samalla melko runsasravinteisia järviä, jotka ovat vesikasvilajistoltaan poikkeuksellisen rikkaita. Maakunnan laajin yhtenäinen suoalue Siikaneva on eteläsuomalaisten soiden joukossa helmi. Uhanalaisia suoluontotyyppejä Pirkanmaalla esiintyy suuri joukko, kaikkiaan noin 40 erilaista.

Uhat huomioitava

Eri organisaatioissa hajallaan olleet luontotyyppiaineistot koottiin selvityksessä yhtenäisiksi paikkatietoaineistoiksi, joiden avulla luontotyyppien tilaa ja uhkia tarkasteltiin. Suurin uhka Pirkanmaan vastuulajeille ja uhanalaisille luontotyypeille on tulevaisuudessa metsätalous.

Vastuulajien kannalta tärkeitä uhkatekijöitä ovat myös avoimien alueiden umpeenkasvu etenkin perinnebiotoopeilla, mutta myös rannoilla ja harjumetsissä. Uhanalaisilla luontotyypeillä merkittäviä uhkia ovat myös rakentaminen ja soiden ojitus.

Vaikka uudisojituksia ei nykyisin enää tehdä, ovat kunnostusojitukset sekä vanhojen ojitusten kuivattava vaikutus edelleen merkittäviä. Sekä vastuulajien että uhanalaisten luontotyyppien kannalta uhkatekijöitä ovat myös vesien rehevöityminen ja likaantuminen, vesirakentaminen sekä vesien säännöstely.

Pirkanmaan lumo -ohjelmaa varten tehdyn selvityksen perusteella tuotettiin toimenpide-ehdotuksia uhanalaisten lajien säilyttämiseksi ja luontotyyppien tilan parantamiseksi.

Selvityksen tuloksia tullaan hyödyntämään myös tulevassa maakuntakaavaprosessissa. Selvitys palvelee laajasti myös Pirkanmaan eri toimijoita esimerkiksi maankäytön ja luonnonhoidon hankkeiden suunnittelussa. Selvitys tarkentaa ja kokoaa yhteen tietoa Pirkanmaan luonnon erityispiirteistä kaikkien pirkanmaalaisten käyttöön.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?