Vapaus poikkeilla ystäville, sukulaisille, naapureille, mennä porukalla saunaan, matkustaa kaukomaille, pelata höntsäkorista, käydä terassilla, järjestää kunnon kotibileet, halata tavatessa, mennä anopin kanssa hammamiin, haahuilla kaupungilla ja kaupoissa miettimättä sen enempää, heilua sydämen kyllyydestä konserteissa, olla vaan ihan rennosti ja tavallisesti. Kaikki tämä oli niin itsestään selvää, ettei sen olemassaoloa aina edes tullut ajatelleeksi. Ja sitten se ei ollutkaan enää mahdollista, tavallisesta jäi paljon pois muuttuen vähitellen haaveiksi. Haaveen ja todellisuuden raja luisui outoihin ulottuvuuksiin. Nyt monista aiemmin arkisiksi luulluista asioista on haaveiltu jo hyvän aikaa ihan tosissaan.
Onhan aina ollut haaveita, niitä isoja, ne ovat sellaisia, joita jotkut lähtevät toteuttamaan, toiset eivät. Osa niistä saavutetaan, osaa ei. Joskus minua moitittiin haaveilijaksi. Siihen sain onneksi kuitata, että ehdottomasti olen ja mietihän, kuinka monen haaveen perään olen lähtenyt tekemään voitavani ja sitä kautta ne ovat toteutuneet. Kaikella on aikansa, itseltäni meni monta vuosikymmentä, että haaveet olivat vain mielen kuvia, ilman mitään mahdollisuutta muuhun, sitten tilanne muuttui ja oli tekemisen aika. Katsottujen ja kokeiltujen osalta ei tarvitse vanhana katua elämätöntä elämää. Seuraavat suunnitelmat ovat jo työn alla saaden vuoronsa aikanaan.
”Haaveet kaatuu”, sanotaan jossain laulussa. Niinhän osalle niistä käy, mutta kuinka paljon jää toteutumatta siksi, että niistä luovutaan yrittämättä. Ei tarvitsisi. Eikä sekään ole vaarallista, että osassa tulee mahalasku tai ainakin senhetkisiin realiteetteihin törmääminen. Onhan unelma siinä tapauksessa kuitenkin katsottu ja mahdollisuus sen toteutumiselle annettu, ei tarvitse jossitella.
Isot haaveet vaativat aikaa ja yleensä vaivannäköäkin, mutta tuskinpa koskaan meillä on ollut mahdollisuus niin monien pienenpien haaveiden täyttymiseen niin helposti, kuin se jossain lähitulevaisuudessa jo häämöttää. Kaikki sellainen toivottavasti on tulollaan jo nurkan takana, ehkä loppuvuodesta, ensi vuonna, tai ainakin kohtuullisen pian.
Ravintolat aukesivat, tilaisuuksien ja tapahtumien rajoituksia vähennetään. Matkustamista joutuu, ja kannattaa, vielä odottaa, mutta joskus sekin meille taas vapautuu. Pian voidaan laittaa grilli kuumaksi ystäväjoukolla ja myöhemmin pääsen minäkin taas anoppini kanssa hammamiin. Haaveilu ei edistä toiveiden toteutumista, mutta se tekee odottamisesta mukavampaa ja antaa myös näille pienille, aiemmin itsestäänselviksi luulemillemme asioille niille oikeasti kuuluvan arvon.
