Pirkanmaan koronatartuntatilanne ei ole kohentunut – sairaanhoitopiirin alueella ollaan yhä leviämisvaiheessa

Pirkanmaan koronatilanne on jatkunut viime viikkojen tasolla, ja sairaanhoitopiirin alueella ollaan edelleen niin sanotussa leviämisvaiheessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella koronan ilmaantuvuus on kuluneen kahden viikon ajalta 65 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikolta 2,5 prosenttia.

Aluehallintovirasto on päättänyt kymmenen henkilön kokoontumisrajoituksesta Pirkanmaalle toukokuun alusta 16.5. asti. Myös yksityistilaisuuksissa suositellaan kymmenen henkilön rajoitusta kuuden sijaan toukokuun alusta 16.5. asti.

– Olisi hienoa, että voisimme vielä ennen kesää saada tartunnat selvään laskuun. Aikuisten tulisi yhdessä ottaa vastuuta siitä, että vältämme turhia kohtaamisia. Kannustamme siksi aikuisia myös harrastamaan liikuntaa ulkona sisäliikunnan sijaan ja viettämään vappua pienessä ryhmässä, sanoo pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että ulkoliikunnassa alle 12-vuotiaiden (2008 ja myöhemmin syntyneiden) ohjatussa ryhmäliikunnassa voi harjoittaa lajinomaista harjoittelua ilman turvavälejä ja ryhmäkokoja. Kilpailutoiminta ei ole edelleenkään mahdollista.

Tartuntoja yhä aikuisten liikuntaryhmistä

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin yhteensä 194 tartuntaa. Niistä 73 prosentin eli 142:n lähde jäljitettiin.

Kolmasosa tartunnoista eli 66 tapausta syntyivät perheiden sisäisinä tartuntoina. Todetut lasten ja nuorten tartunnat tulivat yleisimmin perhepiiristä, ensin sairastuneelta aikuiselta.

Sukulaisia tai ystäviä tavattaessa tuli 24 tartuntaa. Työpaikkatartuntoja todettiin yhdeksän, kahdeksassa eri työpaikassa. Näistä yksi työpaikka on päiväkoti. Vapaa-ajan harrastuksista tuli viime viikolla 14 tartuntaa. Kaikki tartunnat ovat peräisin aikuisten jo tunnetuista sisäliikuntaryhmistä.

Yksityisistä juhlista saatiin viime viikolla seitsemän tartuntaa. Hoiva- tai hoitoyksiköissä asiakkaat saivat neljä tartuntaa. Kolmen lapsen tartunta tuli päiväkodista ja yhden alakoulusta. Ulkomailta tuli kaksi tartuntaa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?