Suora aloiteoikeus tekee tuloaan

Kangasalan nuorisovaltuustolta puuttuu ainakin toistaiseksi suora aloiteoikeus kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuustossa asia on esillä seuraaavan kerran 24. toukokuuta. Kuva: Kangasalan kaupunki.

Kangasalan kaupungin nuorisovaltuusto joutuu ainakin toistaiseksi vielä odottelemaan suoraa aloiteoikeutta kaupunginvaltuustolle. Sivistyslautakunta jo puolsi asiaa joulukuussa, mutta vielä asiaan tarvittaisiin valtuuston hyväksyntä.

– Tietääkseni asia on 24. toukokuuta valtuustossa esillä. Nuoret ovat myös hakeneet kaupunginhallituksen edustajan paikkaa, nuoriso-ohjaaja ja nuorisovaltuustovastaava Tytti Eromäki-Heino kaupungilta toteaa.

Vaikka suora aloiteoikeus vielä puuttuu, nuoret ovat toimineet asioissa suoraan kaupungin viranhaltijoiden suuntaan. Eromäki-Heino ottaa esimerkeiksi koulukiusaamisen vastustamisen ja keskustan skeittipaikan edistämisen.

Kangasalan nuorisovaltuustolla on edustus sivistys-, elinympäristö- sekä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, ja 2 edustajaa läsnä kaupunginvaltuuston kokouksissa.

Suora aloiteoikeus kunnanvaltuustolle on jo noin 70 prosentilla kuntien nuorisovaltuustoista.

 

Lue lisää:

Kangasalan esimerkkiä seurasivat muut – suora aloiteoikeus valtuustolle nuorilta vielä puuttuu

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?