Perhehoito olisi monelle vanhukselle paras hoitomuoto – ”Tärkeintä minulle on mieheni loppuelämän laatu”

24.05.2021 11:20

Vein juuri mieheni viikonloppulomalta takaisin perhehoitopaikkaan, ”kotiin” niin kuin mieheni sanoi. Sanavalinta kirpaisi, mutta samalla lämmitti. Perhehoidossa hän on osa hoitajan perhettä. Hän seuraa perheen lasten puuhia, tapaa vieraita ja ystäviä sekä voi ottaa muutenkin voimiensa rajoissa osaa esimerkiksi puutarhanhoitoon. Kotona mieheni oli yksinäinen (”nyt hiljaa, minulla on virtuaalipalaveri”) ja hänellä oli vähän virikkeitä. Perhehoidossa hän kävelee pienen lenkin päivittäin, minun auktoriteettini ei riittänyt saamaan häntä ulos kuin kerran viikossa.

Vanheneminen pelottaa. Vaikka saattaa mennä parikymmentä vuotta ennen kuin hoitoa tarvitaan, kirjasin hoitotahtooni, että jos jonnekin minut pitää viedä, niin perhehoitoon viimeisiksi vuosikseni. Tässä on yksi syy siihen, että läksin Terve! Pälkäne -ryhmän ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Jos halua riittää, voimme kehittää sellaisia palveluja, jotka ovat samanaikaisesti laadukkaita ja kustannustehokkaita. On selvää, että hoidontarve on yksilöllistä ja laitoshoitoa tarvitaan, mutta ehkä kalliiseen laitoshoitoon siirtymistä voidaan myöhentää, jos tuetun kotona asumisen ja laitoshoidon välille otetaan laajemminkin käyttöön perhehoito.

Pirkanmaalla on vasta viisi perhehoitopaikkaa. Enempää ei tulekaan elleivät perhehoitajien työehdot muutu. Perhehoitaja saa mieheni 24/7 hoidosta korvauksen/palkan, joka on selvästi alle vähimmäispalkan ja kolme vapaapäivää kuussa! Vaikka perhehoitajan palkka ja vapaapäivien lukumäärä kaksinkertaistettaisiin, on hoitokustannus kunnalle alle puolet siitä, mitä laitoshoito maksaisi. Kaikkein tärkeintä minulle on mieheni loppuelämän laatu. Hänen tilanteessaan parasta elämä on laadukkaassa perhehoidossa.

Leena Ilmola,
Terve! Pälkäne -valitsijayhdistyksen ehdokas