Oikeus osallistua yhteiskunnan ja oman elinympäristön kehittämiseen on meidän jokaisen perustuslakiin kirjattu oikeus. Kuntalaisten osallisuuden edistäminen on tärkeä osa demokratiaa. Osallisuus merkitsee ihmisen kokemaa ja konkreettista kuulumista yhteiskuntaan ja paikalliseen yhteisöön. Tällainen osallisuutta kokeva ihminen tuntee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi toivomallaan tavalla, ja hänellä on mahdollisuus edistää itselleen tärkeitä asioita.
Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista on säädetty lain tasolla kuntalaissa. Kuntalain 22 §:n mukaan kunnanvaltuuston on pidettävä huoli siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Lisäksi laista löytyy listattuna keinoja, millä tavoin osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää. Merkittävin keino näiden mahdollisuuksien parantamiseen on kuitenkin hallinnon avoimuus. Parantamalla hallinnon avoimuutta parannamme kuntalaisdemokratiaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hallinnon toimet ovat läpinäkyviä, hallinnon tiedot ja palvelut ovat helposti kuntalaisten saatavissa sekä lisäksi sitä, että hallinto on vastaanottavainen uusille kehittämisehdotuksille ja tarpeille.
Vuorovaikutus kuntalaisten kanssa ei saa jäädä pakollisiksi kuntalaiskuulemiksi esimerkiksi koulujen lakkauttamisen yhteydessä. Vuorovaikutuksen tulee olla säännöllistä ja jatkuvaa. Sitä täytyy voida joustavasti kehittää sellaiseksi, että se vahvistaa osallisuuden tunnetta kuntalaisissa tasapuolisesti koko kunnan alueella. On myös otettava käyttöön sellaisia vaikuttamisen ja vuorovaikutuksen keinoja, jotka ovat eri kuntalaisryhmille luonnollisia ja helppoja. Tulevalla valtuustokaudella tulisi panostaa digitaalisten kuntalaispalveluiden sekä digitaalisen osallistumisen väylien kehittämiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kasvokkain kohtaamisellekin olisi oma paikkansa.
Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat valitettavasti olleet tähän saakka kunnassamme ”lapsen kengissä”. Kaikki tämä vaatii ison muutoksen paitsi ajatusmaailmassa myös toimintakulttuurissa. Tällaista muutosta ei saada aikaan yhden luottamushenkilön tai edes yhden valtuustoryhmän voimin. Siihen tulee sitoutua yhdessä sekä luottamushenkilöiden että kunnan muun organisaation. Tahtotilan tulee olla kaikilla yhteinen. Kunta on olemassa kuntalaisia varten. Kunta ei ole olemassa byrokratian ja hallinnon pyörittämistä varten, ei jatkuvaa kurjistamista varten eikä luottamushenkilöiden valta-asemien pönkittämistä varten. Kunnan päätöksenteon tulisi aina tähdätä siihen, että kuntalaisilla olisi jatkossakin hyvä elää ja asua omassa kotikunnassaan.
Mirva Kittilä
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Kuntavaaliehdokas, Keskusta
Kommentointi on suljettu.