30–39-vuotiaat rokotusvuoroon Pälkäneellä ja Kangasalla – yhteistoiminta-alueella otetaan käyttöön jonotuslista yli jääviä rokotteita varten

30–39-vuotiaat pääsevät nyt varaamaan aikoja koronarokotuksiin Pälkäneellä ja Kangasalla. Ajanvaraus tälle ikäryhmälle alkoi tiistaiaamuna 15. kesäkuuta.

– Rokotuskattavuus yli nelikymppisissä alkaa olla sen verran hyvä, että pääsimme siirtymään nuorempiin. Tätä auttoi myös maanantaina saamamme noin 800 annoksen lisäerä Modernan rokotetta, Kangasalan hoitotyön johtaja Jenni Aunio-Ahmavuo kertoo.

Halukkuus ottaa koronarokote on ollut Pälkäneellä ja Kangasalla myös nuoremmissa ikäluokissa hyvä. Aunio-Ahmavuo arvelee, että rokotuskattavuus 40–49-vuotiailla on jo ainakin 50 prosentin luokkaa.

– Edelleen myös kaikki yli 40-vuotiaat ja riskiryhmäläiset voivat rokotusajan varata, vaikka ajanvarausta laajennettiin nyt nuorempiin.

Jonotuslista käyttöön

Koronarokotukset pyörivät Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueella läpi kesän. Heinäkuussa Suomeen on tulossa sen verran vähän rokotteita, että Pälkäneellä ja Kangasallakin päästään antamaan pääasiassa vain tehosterokotteita.

– Jo ensimmäistä rokotusaikaa varatessa kannattaa huomioida se, että tehosterokotuksen aika menee automaattisesti 12 viikon päähän. Kannattaa siis varmistaa, että se sopii omaan kalenteriin. Näitä tehosterokotteen aikoja ei siirrellä muuten kuin painavista syistä.

Uutta on se, että Pälkäneellä ja Kangasalla on otettu käyttöön lista, johon voi ilmoittautua koronarokotusten ajanvarauspuhelimen kautta. Listan henkilöille voidaan soittaa lyhyellä varoajalla, mikäli rokotteita uhkaa jäädä käyttämättä.

– Lista ei ole kuitenkaan mikään ohituskaista, vaan sieltäkin soitetaan ihmisiä rokotettavaksi rokotusjärjestyksen mukaisesti. Listalle voivat kuitenkin ilmoittautua kaikki yli 16–vuotiaat, Aunio-Ahmavuo kertoo.

 

Juttua täydennetty 15.6. klo 12.45.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?