Samojen seinien suojassa – yli sata vuotta vanhoista kirkonkirjoista löytyy käsin kirjoitettuna monenlaista tietoa ihmisen elämän varrelta

Mirja-Leena Hirvonen.

Olen ilmeisesti tullut siihen ikään, että oman suvun historia on alkanut kiinnostaa. Vanhemmiltani jo kauan sitten kuulemieni tarinoiden lisäksi olen kaivellut tietoja netistä, josta nykyisin löytyy paljon erilaisia digitaalisia arkistoja. Yli sata vuotta vanhoista kirkonkirjoista löytyy käsin kirjoitettuna monenlaista tietoa ihmisen elämän varrelta. Vanhempien ja kotipaikan lisäksi kirjoihin on merkitty tieto esimerkiksi kasteesta, kummeista, lukutaidosta, rippikoulusta, ehtoollisella käymisestä, rokotuksesta, kuolinsyystä, talojen omistussuhteista ja monesta muustakin ihmisen elämään liittyvästä asiasta.

Mikään erityinen yllätys minulle ei ollut, että perheeni sukujuuria on löytynyt eri puolilta Karjalaa ja Pohjois-Savoa. Tulevaisuudessa minulla onkin monta kyläpaikkaa Itä-Suomessa, kun käyn tapaamassa kaikkia niitä sukulaisia, jotka nyt olen löytänyt. Ihmisten lisäksi on myös monta paikkaa, jotka haluaisin nähdä, vaikkapa Lappeenrannan, Taipalsaaren, Ruokolahden ja Suonenjoen kirkot ja hautausmaat. On huikeaa ajatella, että jo kauan ennen minun syntymääni eläneet sukulaiseni ovat nähneet samat alttaritaulut ja istuneet samoilla penkeillä. Samojen seinien suojassa he ovat veisanneet virsiä, kuulleet saarnoja, päässeet ripille ja polvistuneet ehtoolliselle. He ovat iloinneet häissä ja itkeneet hautajaisissa. Varsinkin jälkimmäisiä tuntuu riittäneen erilaisten kulkutautien ja katovuosien kiertäessä pitäjiä.

Sukupolvet vaihtuvat, mutta kotikirkot ovat pysyneet paikallaan. Ajattelen, että vaikka sukujuureni ovatkin muualla, voin Kangasallakin kokea kuuluvani sukupolvien ketjuun. Vanhempien ja esivanhempien rukousten vaikutus yltää tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Minä voin osaltani olla lähimmäisen vierellä kulkija ja yhtyä samoihin ikiaikaisiin rukouksiin ja pyytää siunausta alkavaan kesään, sen töihin ja lepoon meille kaikille. Voin laulaa suvivirren – sen saman, jota veisattiin jo 1700-luvulla.

Mirja-Leena Hirvonen

johtava diakonian viranhaltija

Kangasalan seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?