Pälkäneen kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo oli tyytyväinen Augusta Lundahl -teatterifestivaalipäiviin. Päätös tapahtuman järjestämisestä jäi melko viime tinkaan, kun jännityksellä odotettiin Aluehallintoviraston päätöstä uusista rajoituksista. Ensin kokoontumisrajoitus nousi 6–10 ihmiseen. Kun se nousi 50:een, tehtiin kahden viikon varoitusajalla päätös festarien järjestämisestä. Näyttelijät mukaan lukien yleisöön pystyttiin ottamaan 40 henkilöä päivää kohti.
– Tunnelmaa ei haitannut se, että väkeä oli vähemmän kuin edellisinä vuosina. Tapahtumasta jäi hyvä mieli ja iloitsin siitä, että näytelmät olivat erilaisia, mutta muodostivat hienon kokonaisuuden ja täydensivät toisiaan. Juha Hurmeen loistava alkuluento avasi yleisölle, miten tuntematon Augusta Lundahl limittyy kulttuurihistoriaan ja tuttuihin henkilöihin kuten Runebergiin.
Pyysalo uskoo, että ihmiset odottavat innoissaan tapahtumia ja uskaltavat vähitellen osallistua niihin enemmän. Monia tapahtumia on saatu rajoitteiden puitteissa onnistumaan, ja häntä ilahdutti erityisesti myös Aitoon kirkastusjuhlien järjestyminen.
– Kuten on paljon puhuttu, tämä aika on osoittanut kulttuurin merkityksen. Kun sitä ei ole, tajuaa kuinka paljon sitä kaipaa. Tämä kesä täyttäköön vajetta, hyvää ja turvallista kesää!