Loppukesän kukat – kukkakävely herätti paljon ajatuksia

Perinteisesti on luonnonkukan päivän kävely toteutettu kesäkuun puolivälin tietämillä. Näin korona-aikaan tämäkin tapahtuma on useilla paikkakunnilla peruttu. Olen vetänyt kävelyn Padankosken kylällä kyläyhdistyksen toimesta liki kymmenenä kesänä. Tänä vuonna kokoontumisrajoitukset olivat vielä kesäkuussa voimassa, ja kävelyä ei meilläkään voitu toteuttaa. Olemme kuitenkin kokoontuneet Kotakahvion tiloihin juttelemaan ja juomaan kahvia omista termareista kesäsunnuntaisin. Näihin tilaisuuksiin on yhdistetty aina jokin teema. Viime sunnuntaina teemana oli loppukesän kukat eli vedin kukkakävelyn hieman poikkeukselliseen aikaan.

Kävelyn aikana tuli pohdittua monenlaisia asioita niin kasvien leviämisen kuin niiden yleisyydenkin osalta. Kysymyksiä tehtiin monenlaisia. Tässä niistä muutamia ja myös huomiota kävelyn ajalta.

Kesäkuulla maisemaa hallitsi violetti savy kurjenpolvien kukkiessa.

Kesän alussa kukkivat kukat ovat erilaisia kuin loppukesästä. Totesimme tämän jo ensi metreillä. Nyt eletään kesän keltaisen kauden alkua. Vaikka puiden lehdet eivät olekaan kellastuneet syksyn vuoksi, niin kuivuus on niitä kuitenkin kellastuttanut. Reitin varrella kukkivat keltanot, valvatit, piiskut, pietaryrtit, maitiaiset, laukut ja villakot, kaikki keltaisin kukin. Tien pientareet olivat väriltään keltaisia. Alkukesän monivärisyys oli poissa. Löytyi toki muitakin värejä: kärsämöiden ja mataroiden valkoista ja kellokukkien sinistä.

Myös kasvien koossa oli eroja. Huomasimme monet kookkaat valloittajakasvit, etupäässä nokkosen, maitohorsman, mesiangervon, ohdakkeet ja pujon. Ne ilmaantuvat peittävinä kasvustoina valtaamaan joutomaita, rikottuja tienpientareita ja hylättyjä peltoja. Nämä kaikki ovat alkukesästä vielä pieniä taimia ja nyt näyttävät oikean kokonsa. Useat niistä ovat puutarhaviljelijän painajaisia, pahoja rikkakasveja.

Alkukesän heinät ovat jo kuihtuneet ja siemenet varisseet. Loppukesän heinät tuleentuvat paraikaa ja näkyvät luonnossa ruskeina ja tiheinä kasvustoina. Opettelimme tuntemaan röllejä, lauhoja, natoja, kastikoita, lusteita, koiranheinää ja niittyjuolaa eli juolavehnää. Kaikki ovat eri näköisiä kukinnoltaan. Suvut näistä heinistä vielä oppiikin, mutta lajilleen niiden määrittäminen vaatii jo tarkempaa paneutumista. Hyvä näinkin.

Pientareiden keltainen väriläiskä on sarjakeltano monine kukintoineen.

Pitkään pohdimme myös kasvien leviämistä. Itse muistan Sydän-Hämeen kasvimaailman viidenkymmenen vuoden ajalta ja myös sillä ajalla tapahtuneet muutokset. Totesimme, että kissankäpälä, ketoneilikka ja kissankello ovat käyneet harvinaisiksi, mutta uusina ovat tulleet esimerkiksi villakot, vaahtera ja tammi. Kun aikoinaan etsin vaahteran tainta istuttaakseni sen pihaan, sain tehdä töitä koko kesän, että sellainen lopulta löytyi. Nyt se on metsien rikkaruoho, jota raivataan pois. Tammen kasvualue oli vielä 1970-luvulla vain etelärannikolla, saaristossa ja Ahvenenmaalla, nyt sen löytää pienellä vaivalla koko Etelä-Hämeen metsistä jopa parin metrin korkuisena. Omissa kartoituksissani tammi ilmaantui listoille vasta 2000-luvulla.

Nopeasti kului aika loppukesän kasveja katsellessa. Opimme jotain uutta ja kertasimme vanhaa. Suosittelen muillekin. Nyt ovat jo kukassa sellaisetkin kasvit, jotka normaalina kesänä kukkivat vasta elokuussa. Kannattaa tehdä kukkakävely ja kohdata loppukesän keltainen kausi.

Pietaryrtti edustaa loppukesän keltaisia kukkia.

Kysy Tuomolta kasveista -palstalla kasviharrastaja ja Luopioisten kasviston ylläpitäjä Tuomo Kuitunen vastaa lukijoiden kasveja koskeviin kysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen info@luopioistenkasvisto.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?