Rukoilin Eriksenin puolesta – ”Muistan edelleenkin tuon hämmennyksen ja epätoivon, jota kohtasin katsellessani peliä”

Ville Keskinen.

EM-kisat 2020. ”Sukupolvien unelma” täyttyi keväällä 2020 Suomen jalkapallomaajoukkueen varmistettua paikkansa Euroopan-mestaruuskilpailuissa. Huuhkajat ovat olleet esimerkillinen, yhtenäinen ja positiivinen ilmestys suomalaisessa urheilukentässä. Innokkaana jalkapallofanina kevät oli unelmien täyttymys. Noh, sitten tuli korona, ja kaikki siirtyi vuodella kesään 2021.

Uusi televisio, kauan odotettu kisa-avaus ja kylmät väreet – niistä oli oma kisastudioni tehty. Suomen ensimmäinen ottelu pelattiin kesäkuun puolessa välissä Kööpenhaminassa. Ottelun alkua katsellessa tunsi jännitystä ja toivoa Suomen otteista. Ottelua oli pelattu noin 42 minuuttia, kun jotain täysin käsittämätöntä tapahtui. Peliä hallinneen Tanskan kiistaton johtotähti Christian Eriksen lyyhistyy kentän pintaan. Seuraavat minuutit ja tunnit olivat urheilua seuranneen yleisön kauhunhetkiä. Sydänkohtauksen saanut Eriksen kaatui suorilta jaloilta maan pintaan. Muistan edelleenkin tuon hämmennyksen ja epätoivon, jota kohtasin katsellessani peliä. Jaoin tuota tunnetta viestien välityksellä kavereilleni, ja tunnelma oli muilla samanlainen – mitä tässä oikein tapahtuu?

Koronasta johtuen oma hengellinen elämäni on ollut vähäisempää. Yhteiset tilaisuudet, rukoilu ja ylistäminen ovat nyt jääneet itsenäiseksi. Yhteys toisiin on puuttunut, ja tämä on vaikuttanut minuun selvästi. Jostain syystä päätin kuitenkin ristiä käteni Eriksenin puolesta samaan tapaan kuin monet muutkin ympäri maailman. Nopeasti minut valtasi rauha siitä, että tämä tilanne on suuremmissa käsissä. Tunteiden vuoristoradan muutos tuossa hetkessä oli vaikuttava. Hetki tuon jälkeen Eriksen kannetaan paareilla pois kentältä. Samassa hetkessä löysin Twitterin kautta kuvan, jossa Eriksen on avannut silmänsä ja vilkuttaa.

Tuhansien ja tuhansien rukoukset sekä osaava ensiapu olivat pelastaneet Eriksenin hengen. Tunsin jälleen yhteyttä ja sain vahvistuksen rukoilun voimasta. ”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” 1.Tess.5:16–18

Ville Keskinen,
vapaaehtoinen ja luottamushenkilö
Kangasalan seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?