Nyt tuli kysymys, joka vaatisi väitöskirjan verran tietoa ja tutkimusta. Siihen en ryhdy, mutta ehkä jotain kuitenkin voisi asiasta kertoa. Kysymys kuuluu, miten kasvilajit syntyvät? Ei siis mikään pieni kysymys.
Luopioisten alueelta on löydetty 780 kasvilajia, Sydän-Hämeen alueelta varmaan lähemmäs tuhat lajia. Ne ovat joko alkuperäisiä eli tänne jääkauden jälkeen itsestään tai luonnon voimin kulkeutuneita tai sitten satunnaisia vain yhden tai muutaman kasvukauden ajan viihtyviä lajeja. Myös viljely- ja koristekasvit saattavat kasvaa luonnonkasvien tapaan joitakin aikoja.
Kasvien, kuten muidenkin eliöiden, soluissa tapahtuu koko ajan muuntumista. Osa näistä muuttaa kasvin ulkonäköä, lisääntymistä, kasvupaikkatottumuksia ja niin edelleen. Suuri osa muutoksista ei johda mihinkään, pahimmassa tapauksessa se tekee kasvin marroksi tai luo yksilön, joka ei menesty ja siksi tuhoutuu luonnon kilpailussa. Evoluutioteorian mukaan ja luonnonvalinnan kautta syntyy uusia lajeja. Tämä tapahtuma on hidas eikä ihmisiän aikana sitä pääse kasveilla huomaamaan. Kuitenkin yksinkertaisilla eliöillä tutkijat ovat sen todenneet. Viruksilla syntyy uusia variantteja, joista olemme viime aikoina kuulleet, ja niistä saattaa suotuisissa olosuhteissa syntyä vähitellen uusia viruslajeja.
Toinen tapa kasvilajien syntyyn on risteytyminen. Kaksi läheistä lajia saa yhteisiä jälkeläisiä, joilla on molempien kantalajien ominaisuuksia tai ulkonäköä nähtävillä. Lähes aina tällainen risteymäkasvi on marto eli lisääntymiskyvytön eikä siis pysty laajentamaan suvullisesti kasvualuettaan. Joskus tällainen kasvi lisääntyy kuitenkin suvuttomasti eli kasvinosien, rönsyjen tai silmujen avulla. Vähitellen näin syntynyt risteymä itsenäistyy ja alkaa toimia uuden kasvilajin tapaan itsenäisesti, saada jopa itämiskykyisiä siemeniä. Tällainenkin lajin synty on hidas tapahtuma.
Aikoinaan ajateltiin, että uusia lajeja ei synny, vaan ne ovat alkuperäisiä Jumalan luomia. Ruotsalainen Carl von Linné loi lajien luokittelun 1700-luvulla, jota edelleen käytetään lajien tieteellisissä nimissä. Hän ei kirkon oppien mukaan hyväksynyt lajien risteytymistä. Yhden poikkeuksen hänkin teki, kun katseli apilapeltoa. Hän totesi, että punavalkoinen alsikeapila on valkoapilan ja puna-apilan risteymä. Myöhemmin asia kumottiin. Olisi Linnén pitänyt pysyä periaatteessaan. Tämän jälkeen kuitenkin aitoja risteytymiä on nimetty runsaasti. Joistakin niistä on päätelty syntyneen myös omia lajejaan.
Kun katselee näin elokuussa keltamataraa tien pientareella, ei voi olla varma, onko se laji vai risteymä. Keltamatara risteytyy paimenmataran kanssa ja muodostaa tien reunaan piennarmatarakasvustoa, joka väriltään on valkoisen paimenmataran ja keltamataran väliltä. Se on voimakkaana kasvina syrjäyttänyt pienemmän keltamataran, josta on tullut sen vuoksi uhanalainen kasvilaji. Yhä harvemmin löytää enää puhdasta keltamataraa. Samalla tavalla suo-orvokin ja korpiorvokin risteymä kosteikko-orvokki elelee kaikessa rauhassa puronvarsilla, jopa niin, ettei kumpaakaan kantalajia ole mailla eikä halmeilla. Korpiorvokki on pohjoinen laji ja täällä Hämeessä hyvin harvinainen. Myös suo-ohdakkeen ja huopaohdakkeen risteymä on jopa yleisempi kuin kantalajit. Näitä esimerkkejä on paljon. Ehkä jossain vaiheessa tällainen risteymä on jo oma lajinsa ja elää lajin tapaan saaden itämiskykyisiä siemeniä ja oman kasvupaikkansa luonnossa. Aika näyttää, mutta tapahtuma on hidas.
Muitakin lajiutumistapoja on, mutta olkoon tässä nyt esimerkkinä nämä kaksi tapaa. Pidetään silmät auki ja ihmetellään luonnon monimuotoisuutta.
Kysy Tuomolta kasveista -palstalla kasviharrastaja ja Luopioisten kasviston ylläpitäjä Tuomo Kuitunen vastaa lukijoiden kasveja koskeviin kysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen info@luopioistenkasvisto.fi.
