Elokuu on jo yli puolivälissä, enkä minä ole vielä syönyt itse tehtyä mustikkapiirakkaa, havahdun. Mustikat ovat muutenkin poimimatta tältä kesältä ja totta puhuen aika monelta edelliseltäkin kesältä. Minulla ei kyllä ole hyttyshattua tai kumisaappaita, jos nyt lähden metsään, mutta kai sieltä nyt yhdet piirakkamarjat kerää lenkkareissa.
Pakkaan koriin pakasterasian, johon aion poimia mustikoita käsin. Ämpäriin otan marjanpoimurin, jota en olekaan ennen kokeillut. Ajan metsänreunaan, ja lähden etsimään täytettä piirakkaani. Lähellä tietä marjoja on harvakseltaan, ja kärsimättömänä marjastajana poimin sieltä täältä -tekniikalla, joka on hidas.
Vajaassa puolessa tunnissa rasian pohja on hyvinkin peittynyt, mustikoita on ehkä noin neljäsosa täydestä rasiasta. Löydän vähän parempia mättäitä, joiden ääreen maltan hetkeksi kyykistyä, ja kerätä ne huolellisemmin tyhjiksi. Rasia alkaa täyttyä nopeammin. Pian se näyttää jo niin täydeltä, että sitä voi kutsua rasialliseksi mustikoita.
Sitten tartun uteliaana poimuriin. Yhdellä kauhaisulla poimurin perälle rapisee mukavasti marjoja, monien minuuttien työ käsin poimittuna. Innostun laitteen tehokkuudesta, ja kohta se onkin jo kaksi hammasta harvempi. Vaihdan tekniikkaa. Unohdan mielikuvan kauhomisesta, ja totean paremmaksi kevyemmän liikkeen alhaalta ylös varpua pitkin. Se tuo mukanaan myös vähemmän roskaa.
Olen viettänyt metsässä noin tunnin, josta kymmenessä minuutissa olen saanut poimurilla 5,8 litran ämpärin pohjan peittoon. Käsin poimittuun vajaaseen pakasterasialliseen meni 30–40 minuuttia.
Kotona mittaan, että sekä pakasterasiaan että ämpärin pohjalle on kertynyt noin kolme ja puoli desilitraa marjoja. Poimurilla mukaan on tullut jonkin verran isoja roskia, pakasterasiaan satunnaisia mustikanlehtiä. Näin pienen määrän saa puhdistettua kymmenessä minuutissa, enkä ole niin tarkka pienistä roskista. Sitten vain taikinan tekoon ja piirakka uuniin.
Saatanpa käydä toisetkin piirakkamarjat poimurin kanssa hakemassa, sillä ne saa nopeasti kasaan. Myös roskien perkaaminen pienestä marjamäärästä on vaivatonta. Toisaalta käsin poimimisessa on tunnelmaa, ja oikeissa varusteissa säästyy hyttysenpistoilta ja märiltä sukilta. Vaikka ahkeroisi vain pakasterasiallisen täyteen, tuntee piirakkansa ansainneen.
Kirjoittaja on kesätoimittaja, joka kokeili marjanpoimuria ensimmäistä kertaa.
