Uusia kulmia hiekkalaatikkoon – neljä poimintaa leikkikentän kuninkaasta

Aurinkoiset kesäpäivät saattavat olla ohi, mutta ei hätää: hiekkalaatikolla mahdollisuudet kostean hiekan myötä vain kasvavat. Kaivoimme aiheesta hieman taustoja, joilla voit vaikka viritellä keskustelua hiekkakakkujen rakentelun lomassa.

1) Hiekkalaatikon juurten on kerrottu ulottuvan – ei Kiinaan – vaan Saksaan suunnilleen 1800-luvun puolivälissä. Idea uudenlaisesta lasten leikkiympäristöstä tuli toisaalta, mutta toteutukseen sen on sanottu edenneen varhaiskasvatuksen uranuurtajan Friedrich Fröbelin kautta.

2) Hiekkalaatikon voi hankkia pihalleen monen eri reitin kautta. Sellaisen on voinut ostaa kaupasta tai vaikka Jokelan vankilan myymälästä, mutta hiekkalaatikon pystyy nikkaroimaan itsekin. Tukes suosittelee tarkoitukseen kyllästämätöntä puuta.

3) Hiekkalaatikoille ei ole omaa standardia, joten niihin sovelletaan leikkialueita ja leikkikentän yleistä turvallisuutta koskevia  yleisiä vaatimuksia standardista SFS-EN 1176. Pinnasta ei esimerkiksi saa irrota tikkuja. Standardeissa käsitellään nykyisin myös leikkipaikkojen  esteettömyyttä  – hiekkalaatikolle johtavan reitin suositellaan olevan esteetön esimerkiksi rollaattorin tai pyörätuolin käyttäjälle. Lisäksi hiekkalaatikon jokin osuus voi myös olla nostettu taso, jossa voi tehdä hiekkakakkuja pyörätuolista käsin (dokumentti CEN/TR 16467:2013:fi).

4) Hyvällä hiekkalaatikolla on aina valmiina leluja. Kukaan ei oikeastaan tiedä kenen ne ovat tai mistä ne ovat tulleet. Yhtä kaikki niiden äärellä on hyvä harjoitella motoriikkaa, kärsivällisyyttä ja sosiaalisia taitoja. Kokematonkin saattaja pärjää hiekkalaatikolla hienosti, kunhan vain osaa lorun ”älä tule paha kakku, tule hyvä kakku” – ja muistaa, että hiekkaa ei saa heitellä, ei edes kokeilumielessä vastatuuleen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?