Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei jatka alueensa kokoontumisrajoituksia nyt voimassa olevien rajoitusten päätyttyä. Aluehallintovirasto katsoo, että kokoontumisrajoitusten jatkaminen ei ole välttämätöntä, sillä alueen terveydenhuollon kantokyky ei ole tällä hetkellä vaarassa, ja tartuntaketjut ovat pääosin jäljitettävissä. Pirkanmaalla aluehallintoviraston aiempi päätös alueen kokoontumisrajoituksesta on voimassa sunnuntaihin 12.9. saakka.
Rokotuskattavuuden tulisi edelleen nousta, jotta uusilta epidemian pahenemisvaiheilta ja rajoitustoimenpiteiltä jatkossa vältyttäisiin. Tartuntatautilain yleisiä hygieniavaatimuksia on jatkossa edelleen noudatettava myös yleisötapahtumissa.
Aluehallintovirasto on arvioinut rajoitusten välttämättömyyttä huomioiden alueensa sairaanhoitopiirien ajankohtaisen epidemiologisen tilanteen ja katsoo, että kokoontumisrajoitusten jatkaminen nyt voimassa olevien rajoitusten päättyessä ei ole tartuntatautilaissa tarkoitetulla tavalla välttämätöntä.
Kunnat voivat kuitenkin antaa tartuntatautilain mukaisia rajoituspäätöksiä omalla alueellaan. Lisäksi kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat antaa erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia koskevia suosituksia alueillaan.
Hygieniavaatimuksia
yhä noudatettava
Erilaisten asiakas- ja toimitilojen käytössä on silti noudatettava tartuntatautilain yleisiä hygieniavaatimuksia, jotka velvoittavat tiloista vastaavia toimijoita ohjeistamaan asiakkaita, järjestämään asiakkaiden oleskelun mahdollisimman väljästi ja tehostamaan pintojen puhdistusta.
Aluehallintovirastosta muistutetaan, että myös yleisötilaisuuksissa järjestäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, että edellä mainitut vaatimukset toteutuvat. Jokaisen yksilön oma vastuullinen toiminta on yhä avainasemassa. Kunnat, aluehallintovirasto ja poliisi valvovat edellä mainittujen, tartuntatautilaissa säädettyjen velvollisuuksien ja rajoitusten noudattamista.
Ravintolatoiminnan koronarajoituksista säädetään erikseen. Näitä voimassa olevia ravintoloita koskevia rajoituksia on noudatettava myös ravintolassa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa.
Viimeisimmät kommentit