Kirkkoharjun luontoseikkailupolulla kuljetaan monenlaisessa maastossa ja monipuolisesti – arvioimme uuden polun plussat ja miinukset

Liikuntareitin pohjaa, metsäpolkuja, juurakkoista polkua ja kivikkoista polkua: Kirkkoharjun uudella luontoseikkailupolulla pääsee kulkemaan todella monenlaisessa maastossa. Kuljimme reitin ja listasimme polun plussat ja miinukset.

Luontoseikkailupolulla pääsee kulkemaan monenlaisessa maastossa.

Plussaa:

+ Vaihtelevaa maastoa, mutta ei liian korkeita nousuja tai laskuja.

+ 4,3 kilometrin mittaisella polulla tulee jo tunne kunnon liikkumisesta.

+ Tehtävät piristävät reittiä, mutta polun voi hyvin kulkea läpi ilman tehtävien tekemistäkin. Innostavimpia rasteja olivat polulta löytyvät kylttien kehotukset, esimerkiksi ”hyppele kiveltä kivelle” tai ”katso, osaatko kulkea hiljaa seuraavalle rastille saakka”.

+ Hieno näköalapaikka polun keskivaiheilla!

Luonnossa törmää ihmeellisiin asioihin.

Miinusta:

– Jos lähtee liikkeelle näkötornilta, polun alkupisteen löytäminen voi olla hankalaa. Nyt testaaja eli toimittaja päätyi ensimmäisenä polun päättävän kyltin luokse ja etsiskeli jonkin aikaa lähtöpistettä. Opaste heti näkötornin luona polulle olisi hyvä, nyt ei sellaista ollut näkösällä.

– Polkua kulkiessa huomaa, että polku on merkitty sinisillä nauhoilla. Ymmärrettävästi ne tippuvat maahan ja irtoavat välillä puista. Välillä oli epäselvää, mihin polku mahtaa jatkua, mutta toisaalta printattua karttaa ei ollut mukana, sillä olin selvittänyt etukäteen, että polku on opastettu.

– Pienille lapsille 4,3 kilometrin polku voi olla metsäisessä maastossa aika raskas.

– Polun tehtävät – esimerkiksi ”tunnista kasvilajeja”, ”löydä värejä”, ”etsi merkkejä eläimistä”, ”tutustu jokamiehenoikeuksiin” – toteutuisivat metsässä kenties ilman tehtävärastejakin.

Polku on merkitty sinisin nauhoin. Paikka paikoin nauhoja on tippunut tai repeytynyt puista pois.

 

Ehdottomasti parasta:

+++ Kirkkoharjun mahtavat, syksyiset maisemat. Kirkkoharju on todellinen helmi liikkua. Harjusta löytyy monenlaisia polkuja monessa eri kohtaa harjua.

Tietoa ja tehtäviä on koottu polun varrelle infokyltteihin.

 

Kirkkoharjun luontoseikkailupolku:

  • Avattiin Euroopan liikkujan viikolla eli 16. syyskuuta alkaen.
  • Suunnattu koko perheelle.
  • Polun varrelle on koottu tietoa ja kivaa tekemistä, jonka kautta lähiluontoa voi havainnoida uudella tavalla.
  • Luontopolku on tehty maastoon pysyväksi.
  • Osan polusta voi kulkea lastenvaunujen tai rattaiden kanssa, mutta osassa polkua juuret ja kivet estävät esteettömän liikkumisen.
  • Kartta löytyy Kangasalan kaupungin nettisivuilta ja printattuja karttoja saa esimerkiksi Kirkkoharjun kahvilasta, Kangasalan kaupunki-infosta, pääkirjastosta ja kaupungin neuvonnasta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?