Hartauskirjoitus: Pyhäinpäivän toivo

Ira Sirkiä.

Lauantaina vietämme pyhäinpäivää. Pyhäinpäivällä on pitkät perinteet Suomessa ja erilaisina versioina hieman ympäri maailmaa. Päivään kuuluvat usein perinteisesti hautausmaavierailu läheisten haudoille ja edesmenneiden rakkaiden muiston kunnioittaminen. Olen kuullut kommentteja siitä, kuinka suomalainen pyhäinpäivä on ikävän synkkä tai melankoninen.

Meksikolaisten kuolleidenpäivä taas esimerkiksi on iloinen juhla, vaikka silloin samalla tavalla muistellaan kuolleita läheisiä. Tätä olen usein kuullut perusteltavan suomalaisella luonteenlaadulla. Suomalaisen pyhäinpäivän tunnelma onkin stereotypialtaan enemmänkin harras, kunnioittava ja kaipuuta sisältävä. On luonnollista kaivata omia pois nukkuneita rakkaitaan ja haluta hiljentyä heidän muistonsa äärelle.

Hartaassa, rauhallisessa ja ehkä vakavan sävytteisessäkin pyhäinpäivän vietossa ei ole mitään väärää. Kuten ei tuossa iloisemmassakaan tavassa viettää samaa päivää. Tavat ja perinteet voivat erota Suomessakin ihmisillä paljon toisistaan pyhäinpäivän vietossa. Ratkaisevampaa kuitenkin kuin mikään näkyvä tapa viettää päivää on, liittyykö kuolleen läheisen muisteluun ajatus toivosta.

Surun ja kaipauksen läsnä ollessa me voimme helposti jäädä jumiin noihin tunteisiin. Jumala on lahjoittanut meille kaikille ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän, johon pääsemme vain Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä kautta. Tässä meillä on toivo. Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa sanotaan: ”Meidät on pelastettu, se on varma toivomme! Mutta toivo, jonka jo näkyy täyttyneen ei ole enää toivo.” Meidän ei tarvitse yrittää olla virheettömiä ja synnittömiä päästäksemme taivaaseen, sillä Jumala kyllä tietää, ettei se ole meille mahdollista. Siksi me puhumme armosta. Luojamme tahtoo meidät täydelliseen yhteyteensä, vaikkemme itse täydellisiä olisikaan. Me olemme armahdettuja ja näin myös pyhitettyjä.

Pyhäinpäivän nimi siis kertoo meidän ihmisten olevan Jumalan omia pyhiä. Jos olemme Jumalan pelastamia ja hänen pyhiään, voimme luottaa siihen, että tästä maailmasta lähdettyämme meillä on jälleennäkeminen ikuisessa elämässä omien rakkaidemme kanssa. Kuten Roomalaiskirjeessäkin sanotaan, jos meillä on jostain asiasta varma toivo, silloin se ei ole enää toivo, vaan luottamista. Meidän on toissijaista miettiä kenenkään toisen uskon tilaa tai Jumala-suhdetta. Loppupeleissä emme voi koskaan tietää, mitä toisen ihmisen mielessä on, vaikka kuinka hyvin tuntisimmekin. Siksi me kiinnitymme toivoon ja luottamukseen siitä, että Jumala on oikeudenmukainen ja kaikkitietävä.

Tällaisesta Jumalasta Raamattukin meille kertoo. Kun siis alat pyhäinpäivän viettoon, teitpä sen minkälaisin perintein tahansa, muista että meillä on aina toivo jälleennäkemisestä.

Ira Sirkiä

seurakuntapastori

Kangasalan seurakunta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?