Kouluterveyskysely: Pälkäneen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset pitävät työrauhaa omassa luokassa hyvänä, mutta elämäänsä tyytyväisiä on aiempaa vähemmän

Omasta mielialastaan kertoo olleensa huolissaan 12 viime kuukauden aikana puolet Pälkäneen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista. Määrä on kasvanut merkittävästi, mutta vastaavasti tukea ja apua esimerkiksi koulun aikuiselta on kertonut saaneensa aiempaa useampi oppilas.