Vuoden pälkäneläinen julkistetaan joulunavauksessa – jouluinen tapahtumaviikonloppu kestää perjantaista sunnuntaihin

Joulu avataan Pälkäneellä ensi viikonloppuna yhteen pakettiin käärittynä.

Onkkaalan seudulla joulunavaus järjestetään perjantaina kello 16–19. Koristellun Nuijantalon ja valaistun torin seudun lisäksi ohjelmaa järjestetään eri yritysten tiloissa ja pihoissa joulutunnelman ja erilaisten tarjousten merkeissä.

Joulun ajan Pälkäneellä avaa Nuijalla kunnanjohtaja Pauliina Pikka kello 17.30. Tämän jälkeen julkistetaan Vuoden pälkäneläinen. Joulupukkikin on lupautunut saapumaan joulunavaukseen ja vierailee sekä Nuijalla että torilla.

Luopioisten kirkonkylässä joulu avataan puoliltapäivin lauantaina. Joulupukin lisäksi ihmeteltävää tarjoaa jo aamulla alkava toritapahtuma sekä jouluvalojen sytytys. Tilaisuudessa kuullaan myös seurakunnan ja yrittäjien tervehdys. Ohjelmaa on myös esimerkiksi Pytingissä ja Mikkolan Navetalla, jossa vierailee kirjailija Tiina Poutanen. Lisäksi lauantaina Aitoossa vietetään päivää paloasemalla kello 11 alkaen ja illan päätteeksi virittäydytään pikkujoulutunnelmiin Honkalassa.

Joulunavausviikonlopun kruunaavat sunnuntaina pidettävät perinteiset Rautajärven joulumyyjäiset kello 11 ja iltapäivällä vuorossa oleva Aitoon joulunavaus, jonka yhteydessä noin kello 16 alkaen juhlistetaan muun muassa jouluikkunaa ja valometsää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?