
Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttaa, että joulukuussa syttyy eniten kynttilöistä ja avotulista aiheutuvia tulipaloja. Palovaaran lisäksi voi valvomattomasta kynttilästä aiheutua muitakin onnettomuuksia.
Pirkanmaan pelastuslaitos muistuttaa, että joulukuussa syttyy eniten kynttilöistä ja avotulista aiheutuvia tulipaloja. Suuri osa näistä syttyneistä tulipaloista voitaisiin pelastuslaitoksen mukaan välttää valvonnalla.
Palavaa kynttilää ei saa koskaan jättää valvomatta. Kiinteistön omistaja ja haltija vastaa aina seurauksista, jos tulipalo syttyy huolimattomuudesta ja voi joutua vastuuseen asiassa. Kynttilä sijoitetaan etäälle palavista materiaaleista, koska esimerkiksi oven aukaisemisesta aiheutuva ilmavirtaus saattaa heilauttaa kynttilän verhoihin tai muuhun palavaan materiaaliin. Kynttilää tulee polttaa aina tukevassa ja palamattomassa kynttilänjalassa. Jos kynttilänjalassa käytetään sellaisia mansetteja tai koristeita, jotka voivat syttyä palamaan, pitää kynttilä sammuttaa ajoissa.
Palovaaran lisäksi voi valvomattomasta kynttilästä aiheutua muitakin onnettomuuksia. Esimerkiksi lapsia ja lemmikkieläimiä ei pidä koskaan jättää hetkeksikään yksin palavan kynttilän kanssa. Tuli tarttuu erittäin herkästi hiuksiin ja eläinten karvapeitteeseen. Kasvojen alueen palovammat aiheuttavat pysyvän kosmeettisen vamman.
Tuikkukynttilän eli lämpökynttilän kuori voi lämmetä jopa 200–300-asteiseksi, ja siksi sitä on poltettava aina palamattomalla ja kuumuutta kestävällä astialla. Kynttilöiden pohjassa pitäisi olla pienet nystyrät, jotta kynttilän ja alustan alle pääsee viilentävää ilmaa. Jos tuikkua poltetaan kynttilälyhdyssä, tulisi sen saada riittävästi palamisilmaa, jotta se palaisi tasaisesti. Lyhdyn palotila tulisi olla vähintään noin litran kokoinen.
Turvallinen lämpökynttilöiden välinen etäisyys on 5 senttimetriä, sillä jos kynttilöitä on useita ja ne ovat liian lähekkäin, saattaa syttyä niin sanottu allaspalo, jossa tuikut palavat yhdellä suurella liekillä. Tällainen palo on sammutettava aina tukahduttamalla, ei siis koskaan vedellä.
Tuikkukynttilää turvallisempi tunnelmanluoja on paristokäyttöinen led-kynttilä, jonka voi laittaa mihin tahansa olemassa olevaan kynttiläkippoon tai lyhtyyn.
Ulkotulet, jouluvalot
Ulkotulet tulee aina sijoittaa palamattomalle ja lämpöä kestävälle alustalle. Ulkokäyttöön tarkoitetut tulet ja kynttilät on tarkoitettu ulkokäyttöön, eikä niitä tule käyttää sisätiloissa. Huomioi sijoittelussa myös parvekkeet, kuistit tai katokset. Tutustu aina ennen käyttöä niiden käyttöohjeisiin.
Ulkotulet kannattaa sijoittaa muutamien metrien etäisyydelle rakennusten seinistä. Myös ulkotulet vaativat valvontaa, sillä esimerkiksi sateella tulikuuma massa voi roiskua. Ulkotulta tulisi polttaa vain palamattomassa astiassa tai se on sijoitettava tukevasti lumihankeen tai hiekkaan, sillä keventynyt ulkotuli saattaa tuulen mukana kulkeutua lähelle palavaa materiaalia.
Sisällä käytettävät jouluvalot eivät sovellu ulkokäyttöön, sillä ulos tarkoitetulta valolta vaaditaan sisävaloja parempia ominaisuuksia. Sisäkäyttöön tarkoitettujen jouluvalojen johdot eivät kestä kylmää ja märkää, vaan saattavat haperoitua eikä niiden muuntaja sovellu ulos. Ulkokäyttöön soveltuvia jouluvaloja voi käyttää sisällä.
Varautua kannattaa aina
Vahinkoihin kannattaa varautua ennakolta. Testaa palovaroitin, joka valvoo yöunta. Palovaroittimen tyypillinen kestoikä on noin kymmenen vuotta. Jos asunnossa on tulipesä tai kaasuhella, hanki myös häkävaroitin. Sen kestoikä on vain noin 3–5 vuotta. Pimeään aikaan sähköhäiriöihin kannattaa varautua patteri- tai akkuvalaisimilla.
Varaudu tulipaloon pitämällä sammutuspeite tai käsisammutin käden ulottuvilla. Muistathan, että rasvapaloon ei saa käyttää vettä. Kertaa mielessäsi kodin turvalliset poistumisreitit ja yhdessä sovittu kokoontumispaikka. Opeta myös lapsille, miten tulipalossa tulee toimia.
Varmista vielä, että hätätapauksissa paloauto ja ambulanssi löytävät osoitteeseen nopeasti. Apu ehtii nopeammin paikalle, jos asuinrakennuksessa on selkeästi näkyvä osoitenumero, joka näkyy myös pimeässä. Pihavalaistuskin kannattaa pitää päällä.
Toiminta tulipalossa riippuu siitä, missä tulipalo syttyy.
Viimeisimmät kommentit