Koronakiukkua

Vielä vähän pitää jaksaa. Näin puhuttiin alkuvuodesta 2021, jolloin takana oli vajaa vuosi korona-aikaa. Sama toive on esillä jälleen, vuotta myöhemmin.

Helmikuussa 2022 ihmiset ovat kuitenkin selkeästi kyllästyneempiä tilanteeseen, väsyneitä venymiseen ja siten huomattavasti kiukkuisempia kuin vuotta aiemmin. Teki työssään virheitä tai ei, osansa ärtymyksestä saavat niin postinjakajat, auraajat, kaupan myyjät kuin bussikuskitkin, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Koronarajoitukset vaikeuttavat yhä ja jälleen arjen  tekemistä – monella ne ovat jo ehtineet heijastua suoraan tai välillisesti esimerkiksi toimeentuloon tai henkiseen hyvinvointiin. Lisäksi huolta lisää, että ilmoitettujen koronatapausten määrä on huomattavasti suurempi kuin viime helmikuun alussa.

Ei siis ihme, jos pipoa kiristää. Tällöin saattaa tulla ilmaistua itseään välillä turhankin kärkkäästi.

Asiasta huomauttamisessa ei ole koskaan mitään pahaa, mutta omaan käytökseen ja siihen, miten asiat esittää, kannattaa ehkä kiinnittää huomiota. Helppoa kun ei ole ollut korona-aikana kenelläkään. Sosiaalisten kontaktien jäätyä lähes kaikilla olosuhteiden pakosta vähiin, on moni joutunut kantamaan taakkojaan jo pitkään enemmän yksin kuin aikaisemmin. Jokainen on joutunut tekemään isoja ja pieniä uhrauksia, myös Pälkäneellä ja Kangasalla.

Silloin ihminen ei ole myöskään negatiivisen palautteen suhteen vahvimmillaan tai vastaanottavaisimmillaan. Kaiken kukkuraksi vallitseva tilanne on hyvin todennäköisesti jonkun muun syytä kuin sen, jolle jokainen meistä pahaa oloaan kulloinkin purkaa.

Nyt koronatilanne on kuitenkin monin tavoin parempi kuin vuosi sitten.

Julkisen keskustelun ja päätöksenteon suunta tuntuu vievän koko ajan kohti rajoitusten keventämisen eikä kiristämisen aikatauluja. Koronakäytännöistä on tullut sutjakampia kuin vuosi sitten. Tilastot riehaannuttanut koronaviruksen muunnos on merkittävästi puhdittomampi kuin edeltäjänsä, ja asiantuntijoidenkin suusta kuuluu jo arvioita koronaepidemian päättymisen lähestymisestä. Lapsilla ja nuorilla on yhä mahdollisuus esimerkiksi ohjattuihin ryhmäharrastuksiin ja etäkoulu ei ole – ainakaan tätä kirjoitettaessa – alkamassa. Hyvien talviulkoilumahdollisuuksien keskellä joku voi jopa omassa kuplassaan miettiä, mikä olisi toisin, jos koronaa ei juuri nyt kiusana olisikaan.

Hymyillä voi, vaikka sitä ei maskin takaa kukaan näkisikään – ja tarpeettomat ikävät asiat voi jättää sanomatta, jos tarkoituksena on vain purkaa omaa turhautumistaan. Sen sijaan voi yrittää vaikka lähteä hiihtoladulle, katsomaan lasten mäenlaskua, nauttimaan luonnon rauhasta – tai hakea vaikkapa kirjastosta itsensä kehittämisessä, positiivisessa ajattelussa tai aggression purussa auttavaa kirjallisuutta.

Helmikuusta tuskin syntyy kansallista tai edes paikallista #posikuu-ilmiötä, mutta positiivisuutta voi halutessaan nähdä helmikuussa muuallakin kuin koronatestien tuloksissa. Yritetään jaksaa omituisia aikoja – vielä vähän aikaa.