Heinäkuun lopulla, vuonna 1944, sai Aili syliinsä esikoisensa Timon – vain kuukausi aiemmin hän oli jäänyt sotaleskeksi.
Elämänsä ensi vuodet Timo asui äitinsä kanssa Ailin kotitilalla Mäljällä. Sieltä matka jatkui Epaalaan ja Timo sai äitinsä uudesta liitosta neljä sisarusta, kolme veljeä ja yhden siskon. Elämä ei aina ollut helppoa pientilalla, jo yhdeksän vuotiaana hän joutui äestämään peltoa kahden hevosen kanssa, vaikka työ oli raskasta, sitä kuulemma piti vain jaksaa.
Timo oli aina kätevä käsistään, varsinkin metallityöt olivat mieluisia. 16-vuotiaana hän pääsi Tampereelle Muototerään töihin viilarin oppipojaksi. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Hyrylän Ilmatorjunnassa aseseppänä. Timon ja Marjatan polut kohtasivat jo nuorina, vuonna 1967 vietettiin häitä. Liittoon syntyi kaksi poikaa, Jukka ja Keijo. Perhe asettui Uuteen-Mälkilään, josta he ostivat pienen talon.
Työpaikka oli vaihtunut lähemmäs kotia Tammetille, jossa hän oli koko lopputyöuransa, yli 30 vuotta, laitosmiehenä. Metallityöt olivat edelleen mieluisia ja Timo rakensi kotiinsa pajan, jossa oli sekä hitauslaitteisto että ahjo. Hänen käsistään syntyi tässä pajassa vuosien saatossa lukemattomia metallitöitä. Moni kyläläinen kävi hänellä suoristuttamassa auroja tai taotuttamassa rautakankia. Rakensi Timo kerran myöskin Sammon, josta oikella voimakkuudella lyötäessä tuli ulos rahoja. Kotona ei koskaan ollut sellaista laitetta, jota ei olisi saanut korjattua, Timolla oli taito rakentaa muiden romuina pitämistä koneista toimivia laitteita.
Kahdeksankymmentä luvulla Timo ja Marjatta aloittivat yhteisen harrastuksen, he opettelivat soittamaan haitaria. Kuinka monena kesäiltana olenkaan istunut heidän kesämökin pihassa, mökin, jonka Timo oli itse tehnyt, hirret kirveellä veistäen ja kuunnellut hänen haitarin soitttoaan, usein kappaleena oli ”Metsäkukkia”. Vaikka Timo ei pahemmin viihtynyt huomion keskipisteenä, oli hän mainiota seuraa tutussa porukassa. Jokainen, joka on hänen kanssaan joskus iltaa istunut on varmasti kuullut joskus lauseen: ”Suopursu kukkii!”.
Timon viimeisimpiä vuosikymmeniä vaikeuttivat pahat sairaudet, mutta siitä huolimatta hän jaksoi pysyä positiivisena. Varsinkin neljän lapsenlapsen kanssa touhuaminen oli hänelle mieluisaa.
Nyt tuli kuitenkin aika, jolloin kaislanniittovene jäi rannalle, traktori pysyy tallissa ja ahjo on kylmänä.
Kiitos Timo kaikesta ja hyvää taivasmatkaa!
Katja Saarinen
Viimeisimmät kommentit