– Vähän kai tällaisia muinaisjäännöksiä ollaan, tässäkin asiassa, arvelee Juha Mäkinen nauraen ja tarkoittaa pihan siivoamista lumesta käsipelillä.
Mitan kanssa omakotitalon pihan työstettäviä väyliä ei ole kierretty, mutta mies arvioi kolattavan alueen olevan useita satoja neliöitä.
– Ei tätä voi juuri pienentääkään. Muutoin autoilla ei mahdu pyörimään pihassa, vaimo Taru Mäkinen lisää.
Muinaisjäännöksinä eläminen, ainakin lumen kolaajina, päättyy tämän talven lumille, sillä seuraavina vuosina pihan pääasiallinen auraaminen tulee hoitumaan konevoimin mönkijällä. Juha Mäkinen ei sano, että mitta olisi tullut täyteen tiettynä hetkenä tai että joku pyry olisi ollut se viimeinen pisara, ei edes helmikuun ensimmäiset tuiskut, sillä tilaus laitettiin vetämään jo tuota myräkkää ennen.
– Vuosia mönkijän hankkimisesta on jo puhuttu. Vähän on lupailtu, että se ehtisi vielä talven viimeisiin lumisateisiin, hän kertoo aikataulusta.
– Minä olen kyllä henkisesti valmistautunut niin, että tämä talvi vielä kolataan loppuun saakka, Taru sanoo.
Puolen metrin kinokset
Lumipyryjen, varsinkin helmikuun ensimmäisen myräkän jäljiltä piha-aluetta reunustavat korkeat, ainakin puolimetriset kolausvallit. Valtteri-myrsky oli vasta esisoittoa sille, mitä tuleman piti. Seuraavan viikonlopun pyryt ja tuiskut laittoivat kolaajat jo todella tiukan paikan eteen, sillä tuuli oli heittänyt aiemmin puhtaaksi kolatut alueet pihalla täyteen lunta niin, että hangen pinta oli lumivallin tasolla.
– Tuolta sitä tuli pelloilta ja pysähtyi tähän. Varmaan lunta oli puolisen metriä. Ei olisi autolla päässyt pihasta pois, Juha Mäkinen hahmottaa helmikuun ensimmäisen viikonlopun kolausurakkaa.
– Silloin lunta piti jo kuljettaa kolilla pihasta pellolle tien toiselle puolelle, lasketteluliikenteen seassa.
Kolaajat eivät katso kellosta, paljonko pihan kolaamiseen menee aikaa, mutta arvelevat pahemman myräkän jälkien siivoamiseen kuluvan helposti kaksikin tuntia. Ihan pienten sateiden takia kalustoa ei oteta esille, vaan lumien annetaan tallautua niille sijoilleen.
Vastaan on tullut sellaisiakin hetkiä, että Mäkisten on tarvinnut nostaa kädet pystyyn.
– Isäntiä on pitänyt joitakin kertoja pyytää hätiin siirtämään lunta vähän keskemmälle pihaa.
Kolat sukupuolen mukaan
Talon nurkalla, likellä ulko-ovea, jököttää vierekkäin kaksi lumikolaa hankeen iskettyinä. Mäkiset väittävät, että hetihän kolista näkee, kumpi on kummankin työväline.
– Minulla on tuo naisten kola, suojasään kola, sanoo Taru ja tarkoittaa sitä, että märkää lunta jaksaa lykkiä paremmin pienellä kolalla, johon siirrettävää materiaalia mahtuu lähtökohtaisesti vähemmän.
Juha nostaa työvälineet varmemmaksi vakuudeksi paremmin esille ja näyttää, että Tarun naisten kolaksi nimittämä kola on toista kolaa selvästi kapeampi ja myös matalampi. Molemmat siirtävät lumia samalla tekniikalla: kola täyteen lunta, tyhjennys vallin päälle jalkaa apuna käyttäen.
– Niinkin voisi tehdä, että käyttäisi pelkkiä käsiä ja työntäisi lastin vallin yli. Oikeastaan tekniikka täytyisi valita jo siinä vaiheessa, kun talven kolaustöitä aloitellaan. Alkutalvesta täytyy huomata sekin, että ensimmäiset vallit pitää kasata riittävän pitkälle. Jos sillä tavalla ei huomata tehdä ja lunta tulee paljon, niin kolattu alue pienenee liikaa, Taru sanoo.
Parisuhdeaika vähenee
– Kun tässä on 22 vuotta yhdessä kolattu, niin ei enää tarvitse arpoa ja neuvotella, kumpi tekee mitäkin aluetta. Tästä talon nurkalta aletaan ja mennään maantietä kohti, Juha Mäkinen kertaa kolaamiskuviot.
Lumitöiden tekijöiden etäisyys toisistaan ei aina kytkeydy siihen, mikä olisi strategisesti paras tapa selvitä pihaan kertyneistä kinoksista.
–Vähän fiiliksillä mennään. Jos toista kärsii puhutella, niin mennään vierekkäin. Välillä ollaan vähän kauempana toisistaan, Taru paljastaa pilke silmäkulmassaan.
Parisuhdeaika lumitöissä, onko se sitten laatuaikaa vain jotakin muuta, yhteistä tekemistä kuitenkin vallien keskellä, päättyy tähän talveen. Toki kolmatta vuosikymmentä kestäneeseen kolaamiseen on mahtunut mustiakin talvia – sellainen koettiin viimeksi kaksi vuotta sitten.
–Voinhan minä tulla ulos Jussia kannustamaan, ottaa vähän sellaisen esimiesroolin, Taru nauraa.
Mäkisille nimittäin on jo ennen mönkijän tuloa selvää, että aurauskoneen ratissa ei vuorotella, vaan konetta käyttää nimenomaan talon isäntä.
Positiivisia jomotuksia
Vaikka Juha Mäkinen puhisee, että hermo alkaa olla kireällä jatkuvan lumen tulon takia ja Taru-vaimo säestää huumorin olevan lopussa, niin näistä tuntemuksista huolimatta he nauttivat kolaamisesta, jos urakointia siunaantuu sopivassa määrin. Toisinaan töissä auttaa Lauri Mäkinen, perheen pojista nuorempi.
– Tykkään tehdä lumitöitä, mutta lunta ei tarvitsisi tulla niin paljon kerralla. On tämä mukavaa kuntoilua ja ulkoilua, kehuu Taru ja vahvistaa kunnon kohoamisen näkyvän siinä, että mitä pidemmälle talvi etenee, sitä keveämmin kola liikkuu.
– Ei tarvitse salilla käydä, hän lisää.
– Jos joitakin jomotuksia tulee, niin ne ovat ihan positiivisia jomotuksia, puoliso täydentää.
Sahalahdella asuvat Mäkiset lykkivät pelkästään käsipelillä viimeisen talven lumia, mutta mönkijän tulosta huolimatta kolille riittää edelleen käyttöä tulevienkin pyryjen selvittelyissä.
– Niillä tehdään pienempiä alueita ja väyliä. Ei kolia olla myyntiin laittamassa, he vahvistavat.
