Kesinä 2020 ja 2021 Sappeen kesäteatterilavalla koronatilanteen tuomien rajoitusten vuoksi peruuntuneen Tango D’amore -musikaalin harjoitukset ovat jälleen käynnissä.
Tuottajana toimiva Suomen kesäteatteri on vakuuttunut, että ensi kesänä Eino Grönin elämästä kertova ja laulajan itsensä tähdittämä musikaali saadaan vihdoinkin esitettyä yleisölle.
Heikki Paavilaisen käsikirjoittama ja ohjaama elämäntarina rakastetun viihdetaiteilijan elämästä kertoo, miten kauniin lauluäänen omaavasta reposaarelaisesta painijapojasta tulee osa suomalaisen iskelmämusiikin historiaa. Näyttämöllä nähdään viihdetaiteilijan uran ensihetket, joissa tärkeää osaa ovat näytelleet myös musiikkilegendat Toivo Kärki ja Junnu Vainio.
Nuoremman Eino Grönin roolissa vierailee näyttelijä Joni Leponiemi, joka tunnetaan tv-sarjojen ohella muun muassa Irwin- ja Reijo Taipale -aiheisista musikaaleista.
Musikaalissa Eino Grönin elämänkerturina on Einon Marjatta-vaimo, jota esittää näyttelijä Heidi Kirves. Kirves on näytellyt useissa teattereissa ja kesäteattereissa sekä televisiosarjoissa Mun ainoot 30 minsaa, Hinnalla millä hyvänsä ja Downshiftaajat. Muissa rooleissa nähdään Jannastiina Hakala, Juha Pulli, Jyri Ojansivu sekä Mikko Huoviala. Tanssijoina Sappeen lavalla ovat latinalaistanssin kultapari Glaudia Ketonen sekä Marius Toperczer-Muresan.
Tango D’amore -musikaalin ensi-ilta Sappeen kesäteatterissa on 7. heinäkuuta.