Pidän kovasti Tampereen murteeseen kuuluvasta hyvästelystä ”som moro”. En vain rohkene käyttää sitä, koska 16 vuoden asuminen Pirkanmaalla ei ole antanut karjalaispojalle vielä riittävän autenttista aksenttia.
Pidän myös juutalaiseen kulttuuriin kuuluvasta hyvästelystä ”ensi vuonna Jerusalemissa”. Se kuvaa kaihoisasti hajallaan asuvan kansan toivetta palata takaisin juurilleen. Sitä tervehdystä en luonnollisestikaan voi missään yhteydessä itse käyttää.
Sen sijaan voisin käyttää hyvästelyä, jonka olen muutaman kerran kuullut kertausharjoituksissa ammattisotilaiden tapaamisen päätteeksi: ”Kohti lopullista voittoa!” Kyseessä on humoristinen heitto, jonka taustalla on tosiasia, että puolustusvoimien työ on sotaharjoituksesta toiseen elämistä. Yksi ”sota” vaihtuu viikonloppuvapaan jälkeen seuraavaan.
Minua tuo ilmaus kiehtoo kahdesta syystä. Ensinnäkin tavallinen arki on välillä taistelusta toiseen kulkemista. Erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana elämän jokapäiväiset kamppailut ovat saaneet uudet mittasuhteet. Kun koronan ja rajoitusten aiheuttamat myrskyt alkoivat laantua, Ukrainan sota täytti uutisvirran, ajatukset ja tunteet. Kummankin keskellä elää harras toive lopullisesta voitosta.
Toisekseen sanonta puhuttelee, koska se sisältää jännitteen. Riipivä elämän lainalaisuus on siinä, että mikään voitto ei ole lopullinen. Onnellisimpaankin elämään kuuluu haavoittuvuus, keskeneräisyys ja kuolema. Vain yhden poikkeuksen tiedän. Se on pääsiäisen sanoma. Kristillisen uskon keskuksessa on Jeesus, joka voitti voittamattoman vihollisen lopullisesti: ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” (1. Kor. 15:26)
Kristityt eivät ole kuuluisia jatkuvista onnistumisistaan. Seurakunnassa ei eletä virheetöntä elämää. Usko ei tuo suosiota tai menestystä. Siitä huolimatta kristitty seuraa kuoleman voittanutta Jeesusta. Se on taivallusta kohti lopullista voittoa.
Marko Sagulin
seurakuntapastori
Kangasalan seurakunta
