Elokuva- ja musikaalisävelin tukea Ukrainaan

22.04.2022 14:31

Tintit saapuu Pälkäneelle 30-päisen kuoron voimin.

Nuijantalolla järjestetään tulevana viikonloppuna musiikkitilaisuus, jolla halutaan tukea sodan jalkoihin jääneitä ukrainalaisia.

Yhteislaulutilaisuus ja Ukraina-konsertti kantaa nimeä  ”Oodi vapaudelle”. Ohjelmassa on muun muassa viihde- ja elokuvamusiikkia. Kokenut hämeenlinnalainen Tintit-kuoro laulaa ja laulattaa yleisöllä yhteislauluja – ensin tunnin ja puolen tunnin väliajan jälkeen vielä toisen tunnin.

Niin yritysten kuin yhdistystenkin lahjoituksia ohjataan tilaisuuden kautta Ukrainaan SPR:n välityksellä, yleisö voi osallistua lahjoituksiin vapaaehtoisella pääsymaksulla. Tapahtumassa on paikan päällä myös SPR:n väkeä.

Konsertti pidetään lauantaina 23. huhtikuuta kello 15.