Saamme muistaa äitejämme – ”Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme”

Jaakko Uronen.

Vappu tuli ja meni. Äitienpäivä on pian käsillä. Tällä viikolla ajatuksiamme ja suunnitelmiamme hallitsee toukokuun toinen sunnuntai, jonka kunniaksi myös liputamme. Lapsiperheissä varmistaudutaan perinteisesti tekemällä kortteja, leipomalla ja ostamalla lahja rakkaalle äidille. Äitienpäivän aamuna on tavallista, että lapset isän kanssa tuovat aamukahvin ja itse poimitut vuokot sänkyyn ja sitten lauletaan tuo iki-ihana virolainen onnittelulaulu Äidin sydän tai Väinö Malmivaaran virsi 467. Virsi sisältää koskettavaa puhetta äidin arjesta ja siitä rakkaudesta, mitä me muut perheenjäsenet vuoden aikana olemme häneltä saaneet ja saamme. Vaikka se ei olekaan tänä tasa-arvon aikana muodikasta, niin sanon kuitenkin: äidin rakkaus on ihmisrakkaudesta syvin ja laajin. Äidin rakkaus sisältää puhtaimman rakkauden kaikki ominaisuudet.

Muistan vielä hyvin, kun istui äitini Ailin pyörän tarakalla ja tultiin päiväkodilta kohti kotia. Kiukuttelin silloin hänelle jostakin ja hän vastasi minulle: ”Antaisin vaikka sydämen rinnastani, jos voisin sen tehdä.” Siinä oli äidin rakkaus syvimmillään. Se tuli suoraan sydämestä. Ja kuitenkin. Meille on tarjona vieläkin suurempi ja puhtaampi rakkaus. Myös äideille. Jesaja kirjoittaa: ”Unohtaako äiti rintalapsensa…vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.” 49:15. Siinä iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala, taivaallinen Isä vakuuttaa kestävää rakkauttaan meitä syntisiä ihmisiä kohtaan. Tästä rakkaudesta olemme pääsiäisen aikaan kuulleet ja lukeneet: ”Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen…” Joh.3:16.

Ajatus, että äiti unohtaisi lapsensa, jota hän rinnoillaan ruokkii, on meille inhimillisesti melkein mahdoton. Eihän niin voi tapahtua! Mutta, jos niin äidille tapahtuisikin, Jumalalle ei. Siis Jumalan rakkauteen kannattaa turvautua uskomalla Jeesukseen ja elämällä hänen opetuksensa mukaan. Jumalan rakkauden hyvä tarkoitushan on, että pääsisimme taivaaseen.

Täällä Hyvinkäällä Puolimatkan hautausmaalla on oman äitini Aili Urosen hauta. Hän kuoli aivoverenvuotoon vain 68-vuotiaana. Muistelen häntä, Karjalan Kanneljärven tyttöä, jonka tie kulki Viipurin kautta Hyvinkäälle. Muistan, miten paljon hän rakasti minua ja hyräilen virttä, johon sinäkin lukijani voit omalla kohdallasi yhtyä: ”Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. Lahjoita Jeesus laupias äidille ilo autuas.”

Hyvää ja onnellista äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille!

Jaakko Uronen

Eläkerovasti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?