Rautajärven EloTähkän yrittäjä Iida Heikkilä iloitsee, kun pääsee starttaamaan kesään ilman koronarajoituksia. Kerta on ensimmäinen, sillä Heikkilä aloitti EloTähkässä keväällä 2020.
– Noin kaksi viikkoa aloittamiseni jälkeen iskivät koronasulut. Nyt vasta olen päässyt nauttimaan rajoituksettomasta ravintolayrittäjän arjesta, Heikkilä sanoo.
EloTähkässä kuullaan keikkoja pitkin kesää. Niiden järjestäminen tuntuu korona-ajan jälkeen erittäin mukavalta.
– Tietysti hieman jännittääkin, kun sanotaan, että monet festarit on peruttukin. Toivoisin ihmisiltä uskoa ja uskallusta jo liikkua normaalisti, kun tilanne on sen verran hyvin saatu taltutettua.
Myös Sahalahden Krouvissa iloitaan kesästä.
– Onhan se jopa vähän hämmästyttävää näin kahden vuoden jälkeen, että keikkoja ja tapahtumia pääsee suunnittelemaan ja järjestämään melkein vanhaan malliin, Miia Kinnari Sahalahden Krouvista miettii.
Vaikka edelleen koronan vuoksi tapahtumissa pitää huomioida tiettyjä asioita, suoranaisia rajoituksia ei ole.
– Jännittää toki, miten ihmiset lähtevät liikkeelle. Korona-aika oli pitkä ja vaikka senkin aikana pystyttiin osittain tapahtumia järjestämään, kestää opettelu uuteen kaikilla varmasti oman aikansa, Kinnari sanoo.
Seudun keikkoja:
Elotähkä, Rautajärvi:
La 4.6. Yölintu
La 25.6. Bill Hill & Win Chester
Pe 1.7. Wanha Resepti
Pe 15.7. Massahurmaajat
La 23.7. Mansesteri
Pe 29.7. Pekka Tiilikainen & Beatmakers
Pe 5.8. Kings of Hearts´– Tribut of Hurriganes
Pe 19.8. Tim Creole & Hot Rods
Liekki, Luopioinen:
La 18.6. A. Aallon Rytmiorkesteri
La 2.7. Mustat enkelit duo
La 16.7. Etyyli
Pe 22.7. Kakkupojat
La 6.8. Tauski
La 13.8. Aukusti Koivisto
Sahalahden Krouvi:
La 27.8. Kesäfestit, part 2: esiintymässä Teflon Brothers, Ressu Redford, Antti Ketonen ja Kymppilinja.
Kangasalan kesäteatteri:
La 11.6. Jarkko Martikainen Ja Luotetut miehet
La 18.6. Tiisu
To 23.6. Pauli Hanhiniemi Mad
La 23.7. Ressu Redford