Kesälomat alkoivat, ja monella helpottuneella nuorella on kukat vaasissa ja päättötodistus kädessä. Paineet eivät valitettavasti siihen lopu, nyt pitäisi tietää, mikä hänestä tulee isona. Hakupaperit itse asiassa joutui lähettämään moneen paikkaan jo paljon aiemmin. Tuliko tehtyä oikea valinta?
Joku pyrkii selkeitä unelmia kohti, useampi on varmastikin epävarmana ja hämillään. Suuren valinnan edessä tulee paineita monelta suunnalta. Haastattelin aikanaan toisen asteen opiskelijoita siitä, mitkä olivat alanvalinnan perusteet. Monella niitä ei vielä ollut näin tärkeän asian suhteen, mutta rasti oli pakko vetää johonkin ruutuun. Sen paikan oli sitten ratkaissut se, että kaveri meni tuonne, opo ehdotti, vanhempi painosti, siellä oli hyvännäköisiä tyttöjä tai poikia.
Vaaditaan, että opiskelua pitää heti jatkaa, jos ei jatka, niin on syrjäytyjä. Eihän näin ole! Nuorille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia kokeilla ja miettiä. Voisi olla hetken työelämässä ja antaa ajatusten selkeytyä. Tiedän monia, joille tämä ratkaisu on toiminut hyvin. Siis peräänkuulutan joustavuutta meidän aikuisten ajatuksissa; erilaisten polkujen rakentamista ja tukemista. Toki niin, että kukaan ei jäisi hautautumaan omaan huoneeseensa, silloin kynnys äkkiä kasvaa kohtuuttoman suureksi.
Eihän kukaan oikeasti tiedä, millaista jokin työ on ja miten se itselle sopii, ennen kuin on sitä kokeillut. Monet aikuiset heittävät kyllä hilpeästi, että: ”En minä vieläkään tiedä, minä minusta tulee isona.” Alaa voi vaihtaa. Maailma on muuttunut, ei tavoite enää ole eläkevirka eikä automaattisesti kuljeta isien ja äitien polkuja. Korkea koulutus ei ole oikotie onneen. Valitettavan sitkeässä on tämäkin vanha uskomus. Muistetaan nämä asiat myös niiden kohdalla, jotka nyt hakeutuvat rumbaan ensimmäistä kertaa. Nuori ei ole kenenkään toisen haaveitten tai ajatusten toteuttaja vaan omaan hyvään elämäänsä oikeutettu yksilö.
Paineita elämän edessä tulee myös yhteiskunnan ja kaveripiirin taholta. Moni nuori aikuinen kipuilee sen kanssa, että ennen kolmeakymmentä ikävuotta pitää olla menestynyt urallaan ja monessa muussa asiassa, jos ei, on luuseri. Tällaista harhaa tulee monelta suunnalta, ei vähiten sosiaalisesta mediasta.
Ensimmäisiä muistikuviani lapsuudesta on, kun tanssin intohimoisesti Joutsenlampea ison olohuoneemme lakatulla lattialla. Minulle oli selvää, että haluan tanssijaksi. Primaballerinan urani katkesi valitettavasti siihen, etten koskaan päässyt ensimmäiselle balettitunnille. Ei siis selvinnyt, olisiko minulla ollut lahjoja tuohon ammattiin. Myöhemmin minulle kirkastui, että haluaisin puskalentäjäksi Kanadaan. Silloin olin jo kuitenkin ehtinyt tehdä sitoumuksia, jotka estivät tämän haaveen toteuttamisen. Vieläkin tiedän, että molemmat olisivat ehdottomasti olleet sitä, mitä haluaisin tehdä. Olin siis sitä pientä ryhmää, joka tiesi, mikä haluaa olla isona. Toiveitten toteutus vain valitettavasti jäi käytännön realiteettien vuoksi olohuoneen estradille ja kertalentoon pienkoneella.
Nykyisin mahdollisuuksia erikoistenkin asioiden toteuttamiseen on onneksi paremmin. Kuunnellaan nuoria heidän haaveissaan ja tuetaan niiden toteutumista niin paljon kuin se on mahdollista.
Aicha
