ST1-ketju lopetti polttoaineen myynnin Sahalahden keskustassa kesäkuun puolivälissä. Kyselimme, missä sahalahtelaiset käyvät tankkaamassa kulkupelejään nyt, kun oman kylän asemaa ei enää ole.
–Täytyy nyt katsella, missä käyn tankkaamassa. Jäin juuri työttömäksi, enkä enää kulje Tampereen suunnalla, Riku Kurki mainitsee.
Töissä käydessäänkin Kurki tankkasi autonsa välillä myös ST1:llä. Yksi asia on varma Kurjellekin polttoaineen myynnin loputtua Sahalahdella: melkein tyhjällä tankilla ei kannata kotiin tulla.
Nurmileikkurin ja muiden pienkoneiden käytön varalle miehellä on valmis suunnitelma.
–Täysinäinen kanisteri kotona ja tyhjä kanisteri autossa.
–Kangasalle tie vie, Jonna Ropanen vastaa nykyistä tankkauspaikkaa koskevaan kysymykseen.
Ropanen asuu ja käy töissä Sahalahdella. Autoa hän tarvitsee silloin tällöin lasten kuljettamiseen ja Teiskossa mökillä käymiseen.
–Nyt olemme juuri menossa mökille. Pitää muistaa tankata sinne mennessä ja taas kotiin tullessa.
–Nurmikon leikkuutakin varten pitää muistaa varata bensaa.
Vaikka Ropanen joutuukin nyt tankkaamaan pidemmällä, niin muut asioinnit hän hoitaa edelleen Sahalahdella.
–On tärkeää, että kauppa ja apteekki säilyvät tässä, hän perustelee paikallisten palveluiden suosimista.
Ismo Oksanen kertoo olevansa harmissaan polttoaineen myynnin loppumisesta.
–Ja moni muu on harmissaan, hän tietää.
–Ei ole kyse pelkästään bensan myynnin loppumisesta. Kun bensaa haetaan muualta, niin samalla käydään kaupassa Kangasalla.
Ismo Oksanen tankkaa aina, kun käy Kangasalla tai muilla isommilla kylillä.
–Eilen kävin Korkeakoskella ja tankkasin Orivedellä.
–Aina tankkaaminen on mielessä, kun olen liikkeellä. Ennen tankkasin veneenkin täällä. Nyt on sen kanssa mentävä Kangasalle tai hommattava kotiin iso kanisteri, suunnittelee kalastamista harrastava Oksanen.
–Vähän mennyt hankalaksi, Riku Parkkola sanoo.
–Varta vasten käyn Huutijärvellä tankkaamassa tai pyydän jotakuta tuomaan kanisterilla. Olen työtön, eikä itselläni ole sinne suuntaan vakituista menoa.
Keljonjärven rannalla mökkeilevälle ja Vantaalla vakituiseen asuvalle Kirsi Mustoselle ei Sahalahden bensa-aseman lakkautuminen tuo juuri muutoksia tankkauskäytäntöihin.
–Tänne lähteissäni tankkaan tutulla asemalla Vantaalla. Kotiin mennessäni poikkean taas tankkaamaan samalla paikalla.
Täysi tankillinen riittää hyvin edestakaisiin matkoihin ja myös piipahduksiin paikallisissa kesätapahtumissa.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.