Varsin usein tulee vastaan tilanne, että joku kysyy ”mikä nyt laulaa”. Ole siinä sitten valmis vastaamaan, raavi hetken hiuksiasi ja sano jotain järkevältä kuulostavaa. Se voi olla se, tai sitten se on se. Niinpä niin se sujuu, arvuutellulla, vai sujuuko?
Kesäillassa ja aamussa on monenlaista laulajaa. Joillekin se kuulostaa hyvin sekavalta ja mahdottomalta konsertilta. Mutta sitkeällä harjoittelulla laulajat oppii erottamaan toisistaan. Ja nykyisin ääniä voi vertailla helposti nettisivustojen kautta.
Linnusto on jatkuvassa muutoksessa. Meilläkin tavataan vuosittain muutamia uusia lajeja. Luonnon oma muutostilanne tai nopeus on varsin hidasta, mutta ihmisen toiminta kuten maankäytön muodot ja ilmaston lämpeneminen vaikuttavat suuresti lajistoon. Vakituisia pesimälajeja meillä on noin 240, ja lajeja on tavattu kaikkiaan noin 480. Onhan siinäkin määrässä jo pohdittavaa ja ääniä opiskeltavana. Tosiasia on, että lintujen havaitseminen ja määrittäminen on hyvin usein kiinni äänien tunnistamisesta.
Kiihkein laulukausi on touko-kesäkuussa ja hiljenee heinäkuun alkuun. Tavallisimpien laulutaiturien, kuten rastaiden, punarintojen ja kottaraisten äänet voi tunnistaa helposti, mutta kun mukaan tulevat viitakerttunen, luhtakerttunen ja kultarinta, voi kokemattomampia jo pohdituttaa tuskastumiseen asti. Jopa lehtokertun ja mustapääkertun lavertelua kuunnellessa joutuu joskus kuuloaan tarkentamaan.
Viitakerttunen oli vielä kymmenisen vuotta sitten selvästi harvinaisempi ja sitä löytyi Pirkanmaaltakin vain harvakseltaan. Viime vuosina se on voimakkaasti levittäytynyt ja kannan kasvu näyttää jatkuvan. Pirkanmaan kantakin on jo muutama tuhat paria. Sen voi tavata puutarhojen pensastoista, joista löytyy vaikka tuomea, pajua ja horsmakasvustoja. Viitakerttusen laulu on hyvin vaihtelevaa ja siinä korostuvat erilaiset matkintaäänet. Huilumaisten äänten sekaan lomittuvat maiskahtelut ja selvät vihellykset. Se laulaa yleensä hämärissä ja yöllä, mutta kiihkeimpänä aikana myös päiväsaikaan. Joskus näkyvästi pensaan latvassa.
Kultarinta on suhteellisen vähälukuinen Etelä-Suomen laji, jonka tavallisesti tapaa korkeapuustoisista lehtipuumetsistä. Laji on aina ollut harvalukuinen, mutta toisaalta sen kanta tuntuu säilyneen vakaana. Kultarinnan laulu on voimakasta lavertelua, jossa on paljon erilaisia särähdyksiä, vihellyksiä ja viserryksiä. Laji on erinomainen matkija ja käyttää äänivarastossaan runsaasti muilta lajeilta matkittuja toistoja. Kultarinta ei laula öisin vaan on vilkkaimmillaan aamun ja aamupäivän aikana.
P. Linkola kuvaa kultarinnan esiintymistä Pohjolan linnut värikuvin -kirjassa. Vuosina 1948–1967 Linkola tapasi keskimäärin vuosittain Hämeessä 4–9 laulavaa koirasta. Noista ajoista havaintojen tekijöiden määrä on moninkertaistunut ja Pirkanmaalla löytyy nykyisin noin 30–80 kultarinnan reviiriä vuodessa. Kesäkuun aikana on Pirkanmaallakin muutamin paikoin löydetty hepokattimaisesti laulavia viitasirkkalintuja. Sen nopea raksutus voi jatkua tuntikausia ja hämmentää kuulijan. Onko se lintu? Laji on löytynyt ainakin Kuhmalahden Vehkajärveltä ja Oriveden Myllyjärveltä. Ensimmäiset kyseisen lajin yksilöt tavattiin Pirkanmaalla vasta 1960-luvun alussa ja nykyisin varmistetaan joitakin kymmeniä reviirejä.
Sauli Sarkanen
Kommentointi on suljettu.