Vanhan kulttuurin kasveja – ”Jos löytää oudon kasvin, niin sen kanssa saa olla varovainen, vaikka se ei vieraslajiksi osoittautuisikaan”

Myrkyllinen hullukaali on näyttävä kasvi.

Viime viikkoina on tullut useitakin kysymyksiä koskien vieraslajeja. Tuntuu, että nämä ovat nyt sen verran paljon esillä mediassa, että lukijat ovat hätääntyneet miettimään lajia kuin lajia vieraslajina. Hyvä tietysti on, että kiinnitetään huomiota outoihin ja uusiin kasveihin, mutta on muistettava, että vieraslajeja on kuitenkin vain rajattu määrä. Niiden nimiluettelon kuvineen löytää netistä nopeasti vieraslajit.fi-sivustolta.

Muutamassa tapauksessa kysymyksessä on ollut niin sanottu vanhan kulttuurin seuralaislaji, joita on epäilty vieraslajiksi. Näillä lajeilla tarkoitetaan kasveja, jotka ovat yleensä talojen läheisyydessä olevia vanhoja hyötykasveja. Ne saattavat olla kadonneet pitkiksikin ajoiksi, mutta ovat nyt nousseet kukkimaan, kun maata on möyritty tai rikkaruohoja raivattu puutarhasta.

Monesti nämä kasvit ovat olleet luonnon omia yrttejä, joita on käytetty sairauksien parantamisessa, maustekasveina tai rohtoina. Niitä ei pitäisi hävittää vaan hoitaa, sillä ne ovat osa meidän kasviperintöämme ja siksi arvokkaita jäänteitä siitä, kun parannusta haettiin vielä luonnosta.

Lehtoakileija on luonnosta puutarhoihin siirretty koristekasvi.

Mitä näitä kulttuurikasveja sitten on? Nykyään monet ovat vielä vanhoissa puutarhoissa koriste- tai viljelykasveina. Näitä ovat sormustinkukka, josta saadaan sydänlääkettä, liperi, jota käytettiin lehmien hoitoon ja keittomausteena, humala, joka oli oluen valmistuksessa tärkeä verokasvi, lehtoakileija, joka lienee niitä varhaisimpia koristekasveja talojen pihoissa, luonnosta sinne siirretty.

Monen luonnonkasvin nimessä on sana rohto ja tieteellinen nimi on officinalis. Nämä ovat myös ennen olleet hyödynnettyjä kasveja. Rohtovirmajuuresta saatiin rauhoittavaa valeriaanaa, rohtosuopayrtistä saippuaa ja keltamosta myrkyllisyydestä huolimatta helpotusta moneen vaivaan.

Keltamo kasvaa vielä monen vanhan talon seinustalla.

Kysyjän pihalla kasvoi pujon näköinen korkea ja vankka kasvi. Hän epäili sitä ensin pujoksi, mutta kasvin erilaisuus pisti varmentamaan asian. Kuvan perusteella kyseessä oli pujon sukulainen mali eli koiruoho. Tämä ryytimäinen kasvi on ollut lääke loismatojen häätöön ja mauste riistaruokiin. Yhä edelleen sillä maustetaan alkoholia, koska kasvi sisältää absinttia. Mali on käynyt kovin harvinaiseksi pihojen siistimisen myötä ja ehkä myös sen vuoksi, koska se sekoitetaan allergista nuhaa aiheuttavaan pujoon.

Kun maata vanhoissa puutarhoissa pengotaan, saattaa sieltä nousta myös hullukaali, suurikokoinen vaaleakukkainen kasvi, joka kyllä heti huomataan. Tästä on tullut muutama kysymys vuosia sitten. Hullukaali on myös ollut ennen vanhaan rohdoskasvi. Sitä on käytetty pieninä annoksina erilaisiin särkyihin. Tätä ei kuitenkaan pidä enää tehdä, sillä kasvi on hyvin myrkyllinen ja siksi sitä ei suositella pidettäväksi pihoilla. Vanhan kulttuurin seuralainen se kuitenkin on.

Tässä on vain pieni otos näistä vanhoista kasveista. Jos löytää oudon kasvin, niin sen kanssa saa olla varovainen, vaikka se ei vieraslajiksi osoittautuisikaan. Monet rohdoskasvit ovat lievästi myrkyllisiä, eikä niitä pidä käyttää, jos ei kasvia tunne. Kuitenkin ne ovat merkki entisajan ihmisten tiedoista ja taidoista, jotka meiltä valitettavasti ovat päässeet unohtumaan.

Hopeanvärinen mali on vanha ryytikasvi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?